Forum iuvenes – Lakimiesuutiset #3/2015

Sisältöskaala laajenee jälleen, tällä kertaa työmarkkinoiden suuntaan!

Ensimmäinen kirjoittamani ja kuvaamani juttu Lakimiesliiton julkaisemassa Lakimiesuutiset -lehdessä (3/2015) koski nuorten juristien sijoittumista työelämään. Kävin keväällä osallistumassa nuorille juristeille suunnattuun Forum iuvenes -tapahtumaan ja siellä käydyn paneelikeskustelun sekä osallistujien haastattelun pohjalta syntyi artikkeli ”Työn sisältö ja työyhteisö palkkaa tärkeämpiä”.

Uudenlainen sisältöympäristö on toimittajalle usein aluksi haastava kohdattava, mutta pian se muuttuu inspiroivaksi. On kiehtovaa päästä tutkimaan uutta asiaa, tutustua itselle kokonaan uudenlaiseen alaan ja lopulta kirjoittaa artikkeli mielenkiintoisesta ja ajankohtaisesta aiheesta. Uuden aiheen parissa aivoja tulee tuuletettua oikein kunnolla, mikä taas synnyttää helpommin uusia ideoita ja ajatuksia myös tutumpien aiheiden pariin.

Nostan lisäksi hattua kaikille oikeustieteen pariin suunnanneille. Itsekin harkitsin alaa lukioikäisenä, mutta lainattuani pääsykoekirjat kirjastosta ja nähtyäni niiden paksuuden ja fontin pienuuden, tulin siihen tulokseen, että harkinnaksihan se saa jäädäkin 🙂

Iisalmen Sanomat 25.5.2015: Berliini on monikasvoinen

Olen matkustellut Boliviat ja Pääsiäissaaret, mutta Berliinissä en ollut käynyt koskaan. Se on aina tuntunut olevan liian lähellä: ”Sinnehän voi mennä koska tahansa kun se on ihan tuossa lähellä. Mennään jonnekin kauemmaksi!”. Niinpä Berliini oli jäänyt tutustumatta.

Matkasimme huhtikuussa 2015 ystäväpariskunnan kanssa pidennetyksi viikonlopuksi Berliiniin. Tuloksena siitä syntyi oheinen, varsin tyylikäs aukeama Iisalmen Sanomiin!

Hetkellinen paluu digitoimistomaailmaan

Ennen ryhtymistäni päätoimiseksi yrittäjäksi työskentelin yli 10 vuotta erinäköisissä rooleissa digitaalisia/mobiilipalveluita tuottavissa (mainos)toimistoissa. Viimeisin tällainen päivätyöni oli toimia projektipäällikkönä digitoimisto White Sheepissa, joka nykyisin tunnetaan nimellä Isobar Finland toimiston liityttyä osaksi Dentsu Aegis Networkin omistamaa globaalia digitoimistoverkostoa.

Olen nyt kaksi vuotta työskennellyt päätoimisena yrittäjänä, pääasiallisesti kotoa töitä tekevänä freelance-toimittajana. Projektipäälliköintiä olen siis tehnyt enää oman yritykseni puitteissa ja manageerannut yritykseni ainoaa työntekijää -eli itseäni.

Se on suoraan sanottuna välillä hieman yksinäistä puuhaa. Juttukeikoille ei tule lähtöä joka päivä, ei edes joka viikko, eikä elokuvien pressinäytöksiinkään tarvitse ajella jokaisena päivänä. Niinpä aamuteet hörpätään siinä omassa työhuoneessa, oman koneen ääressä, usein tukka sekaisin ja unihiekat silmissä. Ja mielipiteitä vaihdellaan ihmisten kanssa pelkästään somessa. Sähköpostit kilahtelevat, mutta aito kontakti ihmisiin jää monena päivänä pelkästään oman perheen väliseksi ja muutaman sanasen voi aina vaihtaa kaupan kassan kanssa lounasta hakiessaan.

Reilu viikko sitten sain pyynnön tulla pariksi viikoksi auttamaan entisiä työkavereitani mainostoimistomaailmaan. Asiakasprojektit kun on hoidettava siitäkin huolimatta, että työntekijöiden lomat puskevat päälle. Pari työtuntia päivässä paisui nopeasti neljäksi, mutta yksinyrittäjälle tällainen on monella tapaa miellyttävää vaihtelua! Sitä pääsee näkemään muitakin ihmisiä oman perheensä lisäksi, saa vaivata päätään uudenlaisilla asioilla, hikoilla haastavien projektien ja mahdollisesti myös haastavien asiakkaiden kimpussa.

Kahden vuoden tauon jälkeen paluu ison firman kuvioihin hieman jännitti, mutta eivätpä asiat kovin isosti ole näköjään ennättäneet muuttua. Äkkiä nämä hommat taas hanskaa uudelleen. Kai tämä proikkarointi on vähän kuin polkupyörällä ajamista: kerran kun oppii… 🙂

Juttukeikalla taimitarhalla

Kun vuosikaudet kirjoittaa juttuja pääasiallisesti elokuvista, on virkistävää päästä välillä tuulettamaan aivojaan kirjaimellisesti aivan erilaisen aiheen parissa. Tokihan olen viime vuosina kirjoitellut juttuja myös esimerkiksi matkailusta ja ilmailusta, mutta kun sain pyynnön suunnata kuvaavan toimittajan juttukeikalle Sipoossa sijaitsevalle taimitarhalle, ajattelin että onpas kivaa, tämähän on kuin pientä paluuta biologian pariin!

Olen valmistunut aikoinaan maisteriksi Jyväskylän yliopistolta pääaineenani ekologia ja ympäristönhoito. Päätettyäni suunnata tutkijauralta kokonaan muihin hommiin, en ole suoranaisesti työskennellyt biologian parissa pieniä Suomen luonnonsuojeluliiton nettihommissa ja Ympäristöministeriön viestinnässä viettämiäni pätkiä lukuunottamatta.

Heitin mustat nokialaiseni auton takakonttiin ja suuntasin kohti Sipoota. Aprillipäivänä taimitarhalla oli vielä lunta ja kahlatessani kumppareissani taimitarhan omistajan, metsänhoitaja Gunilla Holmbergin opastuksella, tunsin nostalgisen henkäyksen selkäpiissäni. Ihminen jotenkin turtuu naputellessaan tietokoneen äärellä päivät pitkät ja helposti irtautuu luonnosta. Pistäytyminen seuraamassa uuden kasvun alkua, kurkistamassa siihen käsillä hoidettavaan maailmaan, jossa pääosassa on multa ja päävärinä vihreän eri sävyt, oli rentouttava kokemus -huolimatta siitä, että kyseessä oli työkeikka ja vielä ensimmäinen tekemäni juttu Metsään-lehdelle.

Juttuni ”Taimen matka tarhalta metsään” on nyt kuvineen luettavissa Metsään-lehdestä >

Ilmailu 3/2015: Hobittien maisemissa

Vuoristoinen, luonnoltaan kuvankaunis Uusi-Seelanti sijaitsee valtamerten keskellä, voimakkaiden merituulten armoilla. Sen ainutlaatuinen ilmasto tarjoaa otolliset olosuhteet purjelennolle.

Viime vuosina Uusi-Seelanti on tullut suurelle yleisölle tunnetuksi varsinkin Taru sormusten herrasta -elokuvien kautta. Elokuvissa maisemat näyttäytyvät upeina, mutta pieni saarivaltio on oikeastikin juuri sellainen: jylhä ja tuliperäisyydessään karun kaunis maa, jossa ihastuttavalla tavalla sekoittuvat värit lumihuippuisten vuorten valkeasta kirkkaan sinisiin järviin sekä tiheästi saniaisia kasvaviin rannikkometsiin.

Suomesta katsottuna maapallon toisella puolella sijaitsevaan Uuteen-Seelantiin matkatessa kannattaa varata aikaa, sillä jo pelkästään lentoihin sinne ja takaisin kuluu reilusti yli vuorokausi suuntaansa. Suomesta Uuteen-Seelantiin pääsee kahden välilaskun taktiikalla: esimerkiksi ensin Finnairilla Singaporeen, sieltä Qantasilla Sydneyyn ja edelleen Uuteen-Seelantiin. Tuonne saakka matkaa suunnitellessaan kannattaakin harkita kokonaisen maailmanympärimatkan tekoa. Read More

Kaksi juttua maailmalla lapsen kanssa matkaamisesta

Kun vapaana toimittajana suuntaa niinkin pitkälle matkalle kuin maailman ympäri, on ilahduttavaa saada kertoa kokemuksistaan myös muille. Kirjoitin aiheen tiimoilta aukeaman kokoisen, ensimmäisen artikkelini Iltalehteen, aiheena matkustaminen lapsen kanssa maailman ympäri aikuisen näkökulmasta. Juttu on luettavissa myös Iltalehden verkkosivulla. Juttu julkaistiin Iltalehdessä la 14.3.2015.

Paikallisessa Lauttasaari-lehdessä julkaistiin 20.3.2015 artikkelini maailmalta 8-vuotiaan tyttäremme näkökulmasta kirjoitettuna. Jutun voi lukea verkossa Lauttasaari-lehden verkkoversiosta >

Ilmailu-lehdessä jälleen kansikuvana asti

Tein viime kesänä Ilmailu-lehteen haastattelun lentoemännästä liikennelentäjäksi valmistuneesta Riika Kaipaisesta. Tuolloin ottamani kuva Riikasta päätyi lehden kansikuvaksi asti.

Uusimman Ilmailu-lehden (3/2015) ilmestyessä yllätyin, sillä kansikuvassa oli jälleen ottamani kuva! Lehden sisäsivuilla julkaistiin usean aukeaman mittainen reportaasini purjelennosta Uuden-Seelannin Omaramassa ja kansikuvana komeili Omaramassa opetuskäytössä olevasta Duo Discus -koneesta ottamani kuva.

Elokuvamatkailua Episodissa

Elokuvahörhö ei malta matkailla maailmalla ilman pientä hörhöilyä elokuvien maailmassakin. Maailmanympärimatkan inspiroima elokuvajuttuni Uudesta-Seelannista julkaistiin elokuvalehti Episodissa (#3/2015). Kolmen sivun mittainen juttu kuvineen näyttää ihan tyylikkäältä!

Tämän lisäksi runoilin myös pari elokuvamatkailuun liittyvää blogipostausta Episodin verkkosivuille: Leffahörhö maailmalla, osa 1: Hong Kongista King’s Canyonille ja Leffahörhö maailmalla, osa 2: Havaijilta Hollywoodiin.

Henkilökuvia maailmanympärimatkan varrelta

Matka maailman ympäri on nyt tehty ja kotiinpaluun jetlagistakin selvitty. Oli huikean hieno reissu, vaikka aikaahan on lopulta aina liian vähän. Paljon jäi näkemistä ja kokemista tälläkin kerralla ”ensi kertaan”. Kirjoitin reissun aikana matkablogia Iisalmen Sanomiin ja tämä blogisarja on luettavissa Iisalmen Sanomien verkkosivulla.

Kirjoittelin matkan varrella myös pari henkilöhaastattelua samaiseen lehteen. Australian Melbournessa tapasin ystäväni Carmel Pagen, joka 1990-luvun alussa oli Iisalmen lukiossa vaihto-oppilaana. Kirjoitimme ystäväni kanssa hänestä tuolloin artikkelin Iisalmen Sanomien Nuorten sivuille, ja Carmelilla sattui olemaan tuo lehtileike vielä tallessa. Palasimme yli 20 vuoden takaisiin hetkiin nostalgisessa muistelusessiossa ja Carmelin muistoista syntyi Iisalmea koskettava aukeama.

 

 

Viime syksynä viinikaupassa käydessäni silmiini osui Suomen lipun värit eräässä uusiseelantilaisessa viinipullossa. Päädyin käymään viinitilan nettisivuilla, mistä paljastui, että tilan toinen omistaja onkin kotoisin Suomesta. Päätimme Uuden-Seelannin turneellamme vierailla tuolla Vicarage Lanen tilalla ja siellä paljastui lisää hupaisia yksityiskohtia: omistaja Satu Lappalainen sattui olemaan syntyisin Savosta ja hauskasta yhteensattumasta syntyi aukeama Iisalmen Sanomiinkin:

Matkablogi avattu Iisalmen Sanomissa

Olen niin sanotusti palannut juurilleni. Aloitin urani toimittajana kotikaupunkini paikallislehdessä Iisalmen Sanomissa kirjoitellen ja valokuvaten ystävieni kanssa juttuja Nuorten sivuille – pääasiallisesti bändihaastatteluita Eppu Normaalista Neljään Ruusuun. Arvelin jopa hetken, että minusta tulisi isona musiikkitoimittaja.

20 vuotta hujahti jonnekin. Sinne minne aika nyt aina katoaakaan.

Nyt olen palannut alkuperäisen toimittajakouluni riveihin freelancerin ominaisuudessa. Perheen kanssa tehtävä ja pian alkava maailmanympärimatka avautuu jatkossa Iisalmen Sanomien matkablogissa! Tervetuloa vierailulle!