rodos

Matkailuartikkeleita Napsuun

Napsu.fi on suomalainen matkailusivusto, josta voi hakea valmismatkoja, äkkilähtöjä, lentoja sekä hotelleja. Samalla sivusto tarjoaa tietoa kohteista, matkavinkkejä, kuvia ja kokemuksia maailmalta. Sivustolla käy viikottain reilut 100 000 uniikkia kävijää.

Aloitimme helmikuussa 2016 Napsun kanssa yhteistyön, missä tuotan sivustolle matkailuaiheisia artikkeleita vierailemistani kohteista, maista ja kaupungeista sekä jaan myös muita yleisesti matkailuun liittyviä vinkkejä.

Ensimmäinen Napsulle tekemäni artikkelini käsitteli Rodosta, missä lomailimme perheen kesken syksyllä 2015. Toisessa jaoin vinkkejä Hongkongista, missä vierailimme reilu vuosi sitten osana toista maailmanympärimatkaamme. Kolmannessa jutussa päästiin puolestaan paljon lähemmäs, nykyiseen kotikaupunkiini Helsinkiin. Kotikaupungistaan kirjoittamisen aloittaminen oli näistä kolmesta itse asiassa haastavinta. Asuessaan tietyssä paikassa sen nähtävyyksiä ei osaa aina ajatella nähtävyyksinä ulkopaikkakuntalaisen silmin. Mutta kun jutussa alkuun pääsi, niin loppua ei meinannut tullakaan! Jännittävää välillä katsella omaa kotikaupunkiaankin vähän erilaisesta näkökulmasta.

napsu

Tulevien artikkeleiden listalla on paljon mielenkiintoisia kohteita ja odotan innolla pääseväni niiden pariin! Liian harvoin tulee palattua matkailumuistoihinsa reissun jälkeen, minkä vuoksi tällainen kirjoitustyö on erittäin tervetullut tehtävä senkin puolesta. Sitä joutuu kaivelemaan muistinsa sopukoita ihan eri tavoin, tulee käytyä läpi reissukuvia muistojen virkistämiseksi ja samalla elettyä uudelleen niitä ihania hetkiä, mitä matkailu tarjoaa.

Matkakuumettahan se tietenkin lisää, etenkin jos on tällainen seikkailijaluonne, joka haluaa nähdä ja kokea uusia asioita ympäri maailman. Suunnitelmia taas on tuleviksi reissuiksi paljonkin, mutta konkreettisia lentovarauksia ei ole vielä tehty. Kesälle 2016 suunniteltu Skotlannin viskiseutuja ja elokuvien kuvauskohteita kiertävä turnee on kuitenkin jo niin pitkälle mietitty, että päivämäärien lukkoon lyönti on enää jäljellä. Savuisen single maltin ystävälle, joka rakastaa karuja Skotlannin maisemia esimerkiksi tv-sarjassa Outlander, ajatus uudesta reissusta noille upeille seuduille saa aikaan suorastaan ylimääräisiä sydämentykytyksiä.

festarit

Elokuvafestareiden aikaa

Alkusyksy on pääkaupunkiseudulla elokuvafestivaalien aikaa, sillä elokuussa vietetään Tapiolassa Espoo Cinéä ja syyskuun puolella vuorossa on puolestaan Helsingissä järjestettävä Rakkautta & Anarkiaa. Elokuvien ystäville leffafestarit ovat todellinen aarreaitta, jossa pääsee usein näkemään myös sellaisia elokuvia, mitkä jäävät perinteisen Finnkino-levityksen ulkopuolelle.

Leffafestareiden sijoittumisesta alkusyksyyn johtuu, että elokuvalehtiä varten niiden ohjelmistoa pitää käydä läpi pitkin kesää. Lehtien toimituksissa puolestaan laitetaan helposti ovet kiinni heinäkuun ajaksi ja juttujen tekoa varten hankitaan apua freelancereiltä. Niinpä olen yhtenä elokuvalehti Episodin pitkäaikaisimmista avustajista jo muutaman vuoden ajan auttanut tässä päätoimittajaa ja huolehtinut sekä Espoo Cinén että R&A:n juttujen kasaamisesta kesäaikaan.

Festarijuttujen kasaaminen on mielenkiintoista, sillä siinä pääsee aitiopaikalle kuulemaan heti tuoreeltaan, millaisia helmiä tuleville festareille onkaan tulossa. Ja parhaassa tapauksessa myös näkemään mielenkiintoisia elokuvia etukäteen.

Episodin festarijutut koostuvat introsta, mitä varten haastattelen festivaalin johtajaa ja/tai tiedottajaa, sekä varsinaisesta elokuva-arvostelujen osiosta, mikä kesäisin vaatii koordinointia festivaalin tiedotuksen ja muiden freelance-toimittajien välillä. Yksi ihminenhän ei mitenkään pystyisi hanskaamaan parinkymmenen festarielokuvan katselua ja niistä kirjoittamista, eikä se olisi lukijankaan kannalta kovin mielekästä, koska erilaiset näkökulmat jäisivät puuttumaan. Onneksi Episodillekin on vuosien varrella muodostunut tiivis porukka asiantuntevia elokuvatoimittajia ja -kriitikoita, jotka osallistuvat festarileffojen kahlailuun.

festarit2

Maailman digitalisoitumisen myötä myös festarijuttujen koordinointi on helpottunut. Vielä parisen vuotta sitten kaikki toimittajille lainaan annettavat elokuvien screenerit olivat dvd-muodossa ja tämä tarkoitti sitä, että hain uusia levyjä festaritoimistolta, sovin muiden toimittajien kanssa tapaamisia milloin missäkin ja toimitin levyt katsottavaksi heille, keräsin lainalevyt hieman myöhemmin takaisin ja palautin festaritoimistolle, ja hain samalla uusia elokuvia uudelle kierrokselle. Logistiikan järjestäminen tarkoitti välillä melkoista suhaamista ympäriinsä. Nykyisin suuri osa screenereistä tulee nettilinkkeinä, jolloin logistiikka hoituu oman sähköpostin kautta. Näppärää.

Elokuvafestareiden kokoomajuttujen teko on mielenkiintoista vaihtelua, mutta kaikkein kiehtovinta on päästä haastattelemaan festivaaleille vieraaksi tulevia elokuvantekijöitä. Parisen vuotta sitten haastattelin australialaisen viinidokumentin Red Obsessionin tekijää Warwick Rossia, joka taustatutkimusta tehdessäni paljastui aloittaneen elokuvan teon yhdestä oman nuoruuteni suurimmasta suosikista, totaalisen hömpästä aussikomediasta Young Einstein (1988). Kun kerroin Rossille olevani kyseisen elokuvan ystävä, ohjaajan kasvoille levisi melkoinen hymy. Hän ei nimittäin uskonut, että kukaan enää edes muistaa koko elokuvaa, saatikka että uskaltaisi vielä tunnustaa pitävänsä siitä.

Vuosi sitten tein Episodille kolme R&A-haastattelua, joista jokainen inspiroi valtavasti. Ruotsalaisen Anna Odellin elokuva Luokkajuhla jo itsessään kosketti ja siksi ohjaajan omien näkemysten kuuleminen oli erittäin mielenkiintoista. Jimmy’s Hall -elokuvan vuoksi Helsingissä käynyttä Andrew Scottia olisi puolestaan mielellään voinut jututtaa myös maailmalla tuolloin juuri julkaistun Pride-elokuvan tiimoilta, mutta aikaa haastattelulle oli varattu rajallisesti. Sherlock -tv-sarjan Moriartyna tunnettu Scott suhtautui leppoisasti pieneen uteluun Moriartyn kohtalosta -eli käytännössä katsoen hän nauroi toimittajalle päin naamaa.

Vuosi sitten mielenkiintoisin oli kuitenkin tapaaminen Elämän tanssi -elokuvan pääosanesittäjän Brontis Jodorowskyn kanssa. Kulttiohjaaja Alejandro Jodorowskyn poika joutuu kovaan käsittelyyn isänsä elokuvassa ja hänen kertomuksensa isästään, tämän työskentelyfilosofiasta sekä yleensäkin työskentelystä oman isän ohjattavana oli käsittämättömän mielenkiintoista kuultavaa.

Muutamia näistä tekemistäni haastatteluista löytyy Episodin sivuilta (osa lyhennettyinä alkuperäisestä):

pik20d_ilmasta

Jokaisella meistä on tarina kerrottavanaan

Toimittajan roolissa on jännittävää kurkistaa erilaisten ihmisten ulkopuolelle näkyvien kulissien taakse. Haastatteluita tehdessä pääsee tutustumaan kiinnostaviin ihmisiin, joita muuten ei välttämättä tulisi koskaan tavanneeksi ja kuulemaan mielenkiintoisia tarinoita ihmiselämästä.

Näiden haastatteluiden kautta sitä todella tajuaa, että meistä jokaisella on tarina kerrottavanaan. Ei kannata luulla, että kiinnostava elämä olisi vain rikkailla ja kuuluisilla, sillä uskomattoman kiehtova historia voi löytyä ihan tavallisen ihmisen takaa kun vain jaksaa kuunnella mitä ihmisellä on sanottavanaan.

Toimittajana uppoan helposti haastateltavan kertomaan tarinaan ja usein jääkin tunne, että tarinaa voisi kuunnella pidempäänkin. Minusta on toimittajana erityisen innostavaa saada avata näitä kuulemiani tarinoita artikkelin muotoon myös muille luettavaksi ja tutustuttavaksi.

Pääsin lokakuussa 2015 julkaistavan Ilmailu-lehden juttua varten haastattelemaan suomalaisen naisilmailun yli 80-vuotiasta pioneeria ja tunnin aikana pitkästä historiasta ehdimme raapaista vain pintaa. Näiden alansa ensimmäisten muisteloita on äärimmäisen mielenkiintoista pysähtyä kuuntelemaan, koska tarinoiden kautta pääsee itsekin kuin tekemään matkan vanhaan aikaan, aikaan jolloin esimerkiksi naisen asema oli erilainen kuin nykyisin. Jutustellessamme nousi esille asioita ja ihmisiä, joita olisi myös kiinnostavaa päästä jututtamaan, kuulemaan heidän muisteloitaan.

Mikä tarinoiden aarrearkku esimerkiksi meidän isovanhemmissamme piileekään! Olen usein harmitellut sitä, etteivät omat isovanhempani enää elä, sillä heidän tarinansa -edes osan siitä- olisin jollakin tavalla halunnut saada kerättyä talteen. Nyt nämä tarinat ovat enää vain muistojen hippusia sieltä täältä omassa ja vanhempieni muistojen aarrearkuissa.

forumiuvenes

Forum iuvenes – Lakimiesuutiset #3/2015

Sisältöskaala laajenee jälleen, tällä kertaa työmarkkinoiden suuntaan!

Ensimmäinen kirjoittamani ja kuvaamani juttu Lakimiesliiton julkaisemassa Lakimiesuutiset -lehdessä (3/2015) koski nuorten juristien sijoittumista työelämään. Kävin keväällä osallistumassa nuorille juristeille suunnattuun Forum iuvenes -tapahtumaan ja siellä käydyn paneelikeskustelun sekä osallistujien haastattelun pohjalta syntyi artikkeli ”Työn sisältö ja työyhteisö palkkaa tärkeämpiä”.

Uudenlainen sisältöympäristö on toimittajalle usein aluksi haastava kohdattava, mutta pian se muuttuu inspiroivaksi. On kiehtovaa päästä tutkimaan uutta asiaa, tutustua itselle kokonaan uudenlaiseen alaan ja lopulta kirjoittaa artikkeli mielenkiintoisesta ja ajankohtaisesta aiheesta. Uuden aiheen parissa aivoja tulee tuuletettua oikein kunnolla, mikä taas synnyttää helpommin uusia ideoita ja ajatuksia myös tutumpien aiheiden pariin.

Nostan lisäksi hattua kaikille oikeustieteen pariin suunnanneille. Itsekin harkitsin alaa lukioikäisenä, mutta lainattuani pääsykoekirjat kirjastosta ja nähtyäni niiden paksuuden ja fontin pienuuden, tulin siihen tulokseen, että harkinnaksihan se saa jäädäkin :)

BERL_streetart2

Iisalmen Sanomat 25.5.2015: Berliini on monikasvoinen

Olen matkustellut Boliviat ja Pääsiäissaaret, mutta Berliinissä en ollut käynyt koskaan. Se on aina tuntunut olevan liian lähellä: ”Sinnehän voi mennä koska tahansa kun se on ihan tuossa lähellä. Mennään jonnekin kauemmaksi!”. Niinpä Berliini oli jäänyt tutustumatta.

Matkasimme huhtikuussa 2015 ystäväpariskunnan kanssa pidennetyksi viikonlopuksi Berliiniin. Tuloksena siitä syntyi oheinen, varsin tyylikäs aukeama Iisalmen Sanomiin!

berliini

isobar

Hetkellinen paluu digitoimistomaailmaan

Ennen ryhtymistäni päätoimiseksi yrittäjäksi työskentelin yli 10 vuotta erinäköisissä rooleissa digitaalisia/mobiilipalveluita tuottavissa (mainos)toimistoissa. Viimeisin tällainen päivätyöni oli toimia projektipäällikkönä digitoimisto White Sheepissa, joka nykyisin tunnetaan nimellä Isobar Finland toimiston liityttyä osaksi Dentsu Aegis Networkin omistamaa globaalia digitoimistoverkostoa.

Olen nyt kaksi vuotta työskennellyt päätoimisena yrittäjänä, pääasiallisesti kotoa töitä tekevänä freelance-toimittajana. Projektipäälliköintiä olen siis tehnyt enää oman yritykseni puitteissa ja manageerannut yritykseni ainoaa työntekijää -eli itseäni.

Se on suoraan sanottuna välillä hieman yksinäistä puuhaa. Juttukeikoille ei tule lähtöä joka päivä, ei edes joka viikko, eikä elokuvien pressinäytöksiinkään tarvitse ajella jokaisena päivänä. Niinpä aamuteet hörpätään siinä omassa työhuoneessa, oman koneen ääressä, usein tukka sekaisin ja unihiekat silmissä. Ja mielipiteitä vaihdellaan ihmisten kanssa pelkästään somessa. Sähköpostit kilahtelevat, mutta aito kontakti ihmisiin jää monena päivänä pelkästään oman perheen väliseksi ja muutaman sanasen voi aina vaihtaa kaupan kassan kanssa lounasta hakiessaan.

Reilu viikko sitten sain pyynnön tulla pariksi viikoksi auttamaan entisiä työkavereitani mainostoimistomaailmaan. Asiakasprojektit kun on hoidettava siitäkin huolimatta, että työntekijöiden lomat puskevat päälle. Pari työtuntia päivässä paisui nopeasti neljäksi, mutta yksinyrittäjälle tällainen on monella tapaa miellyttävää vaihtelua! Sitä pääsee näkemään muitakin ihmisiä oman perheensä lisäksi, saa vaivata päätään uudenlaisilla asioilla, hikoilla haastavien projektien ja mahdollisesti myös haastavien asiakkaiden kimpussa.

Kahden vuoden tauon jälkeen paluu ison firman kuvioihin hieman jännitti, mutta eivätpä asiat kovin isosti ole näköjään ennättäneet muuttua. Äkkiä nämä hommat taas hanskaa uudelleen. Kai tämä proikkarointi on vähän kuin polkupyörällä ajamista: kerran kun oppii… :)

taimitarha

Juttukeikalla taimitarhalla

Kun vuosikaudet kirjoittaa juttuja pääasiallisesti elokuvista, on virkistävää päästä välillä tuulettamaan aivojaan kirjaimellisesti aivan erilaisen aiheen parissa. Tokihan olen viime vuosina kirjoitellut juttuja myös esimerkiksi matkailusta ja ilmailusta, mutta kun sain pyynnön suunnata kuvaavan toimittajan juttukeikalle Sipoossa sijaitsevalle taimitarhalle, ajattelin että onpas kivaa, tämähän on kuin pientä paluuta biologian pariin!

Olen valmistunut aikoinaan maisteriksi Jyväskylän yliopistolta pääaineenani ekologia ja ympäristönhoito. Päätettyäni suunnata tutkijauralta kokonaan muihin hommiin, en ole suoranaisesti työskennellyt biologian parissa pieniä Suomen luonnonsuojeluliiton nettihommissa ja Ympäristöministeriön viestinnässä viettämiäni pätkiä lukuunottamatta.

Heitin mustat nokialaiseni auton takakonttiin ja suuntasin kohti Sipoota. Aprillipäivänä taimitarhalla oli vielä lunta ja kahlatessani kumppareissani taimitarhan omistajan, metsänhoitaja Gunilla Holmbergin opastuksella, tunsin nostalgisen henkäyksen selkäpiissäni. Ihminen jotenkin turtuu naputellessaan tietokoneen äärellä päivät pitkät ja helposti irtautuu luonnosta. Pistäytyminen seuraamassa uuden kasvun alkua, kurkistamassa siihen käsillä hoidettavaan maailmaan, jossa pääosassa on multa ja päävärinä vihreän eri sävyt, oli rentouttava kokemus -huolimatta siitä, että kyseessä oli työkeikka ja vielä ensimmäinen tekemäni juttu Metsään-lehdelle.

Juttuni ”Taimen matka tarhalta metsään” on nyt kuvineen luettavissa Metsään-lehdestä >

hobittienmaisemissa

Ilmailu 3/2015: Hobittien maisemissa

Vuoristoinen, luonnoltaan kuvankaunis Uusi-Seelanti sijaitsee valtamerten keskellä, voimakkaiden merituulten armoilla. Sen ainutlaatuinen ilmasto tarjoaa otolliset olosuhteet purjelennolle.

Viime vuosina Uusi-Seelanti on tullut suurelle yleisölle tunnetuksi varsinkin Taru sormusten herrasta -elokuvien kautta. Elokuvissa maisemat näyttäytyvät upeina, mutta pieni saarivaltio on oikeastikin juuri sellainen: jylhä ja tuliperäisyydessään karun kaunis maa, jossa ihastuttavalla tavalla sekoittuvat värit lumihuippuisten vuorten valkeasta kirkkaan sinisiin järviin sekä tiheästi saniaisia kasvaviin rannikkometsiin.

Suomesta katsottuna maapallon toisella puolella sijaitsevaan Uuteen-Seelantiin matkatessa kannattaa varata aikaa, sillä jo pelkästään lentoihin sinne ja takaisin kuluu reilusti yli vuorokausi suuntaansa. Suomesta Uuteen-Seelantiin pääsee kahden välilaskun taktiikalla: esimerkiksi ensin Finnairilla Singaporeen, sieltä Qantasilla Sydneyyn ja edelleen Uuteen-Seelantiin. Tuonne saakka matkaa suunnitellessaan kannattaakin harkita kokonaisen maailmanympärimatkan tekoa. (lisää…)

Kaksi juttua maailmalla lapsen kanssa matkaamisesta

Kun vapaana toimittajana suuntaa niinkin pitkälle matkalle kuin maailman ympäri, on ilahduttavaa saada kertoa kokemuksistaan myös muille. Kirjoitin aiheen tiimoilta aukeaman kokoisen, ensimmäisen artikkelini Iltalehteen, aiheena matkustaminen lapsen kanssa maailman ympäri aikuisen näkökulmasta. Juttu on luettavissa myös Iltalehden verkkosivulla. Juttu julkaistiin Iltalehdessä la 14.3.2015.

IL_juttu_v2

Paikallisessa Lauttasaari-lehdessä julkaistiin 20.3.2015 artikkelini maailmalta 8-vuotiaan tyttäremme näkökulmasta kirjoitettuna. Jutun voi lukea verkossa Lauttasaari-lehden verkkoversiosta >

Ilmailu-lehdessä jälleen kansikuvana asti

Tein viime kesänä Ilmailu-lehteen haastattelun lentoemännästä liikennelentäjäksi valmistuneesta Riika Kaipaisesta. Tuolloin ottamani kuva Riikasta päätyi lehden kansikuvaksi asti.

Uusimman Ilmailu-lehden (3/2015) ilmestyessä yllätyin, sillä kansikuvassa oli jälleen ottamani kuva! Lehden sisäsivuilla julkaistiin usean aukeaman mittainen reportaasini purjelennosta Uuden-Seelannin Omaramassa ja kansikuvana komeili Omaramassa opetuskäytössä olevasta Duo Discus -koneesta ottamani kuva.

ilmailu32015