Pandemiatauon jälkeen arki on alkanut palautua uomiinsa. Pitkästä aikaa tarjolle tuli myös päästä haastattelemaan ihan kasvotusten elokuvamaailman tekijöitä. Kun vaihtoehtona oli tehdä haastattelu joko virtuaalisesti tai matkustaa paikan päälle Tukholmaan, ei minulta tarvinnut asiaa kahta kertaa kysellä – totta kai menen Tukholmaan! Virtuaalisuutta on nyt koettu ihan tarpeeksi.
Tukholmassa pääsin tapaamaan supersankarielokuva Shazam! Fury of the Godsin ohjaajan, ruotsalaisen David F. Sandbergin ja elokuvassa näyttelevän, urallaan jo kaksi Oscar-ehdokkuuttakin saaneen Djimon Hounsoun
Ohjaaja David F. Sandbergin ja näyttelijä Djimon Hounsoun haastattelut Muropaketissa:
Koronapandemia iski rankalla kädellä
monen yksinyrittäjän arkeen keväällä 2020. Niin myös minun.
Matkailuala halvaantui aivan täysin ja sama lamaantuminen tuntui
iskevän myös elokuva-alaan, joka on tänä vuonna kärvistellyt
pahasti ja elokuvien ensi-illat siirtyneet jatkuvasti eteenpäin
tulevaisuuteen.
Matkailuaiheisia artikkeleita ei siis enää tarvittu, eikä uusia elokuviakaan julkaistu. Leffapuolella tilanteesta johtuen uusia julkaisuja alettiin siirtää suoratoistoon ja suoraan digitaalisiksi vuokra- tai ostojulkaisuiksi, ja vaikka valkokankaat pysyivät pitkään kiinni, kirjoitettavaa kuitenkin pienen alkuhämmennyksen jälkeen alkoi taas löytyä.
Yksinyrittäjän tulot tippuivat
kuitenkin hiljenemisen ja lisäksi myös palkkioleikkausten myötä
loppukeväällä niin paljon, että pieni pelko pärjäämisestä
alkoi hätyytellä hännän alla.
Rankat ajat vaativat joustavuutta ja uskallusta hypätä uuteen.
Niinpä kun pitkäaikainen tuttavani mediapuolelta, Antti Kivelä, kysyi alkusyksystä, kiinnostaisiko minua tulla auttelemaan heitä kuvaushommissa, vastaus löytyi helposti. Totta kai haluan oppia jotain uutta!
Antin yritys Traventum tarjoaa asiakkailleen muun muassa videotuotantoa ja tv-tasoista livevideon suoratoistoa, ja koronatilanteen myötä heidän kysyntänsä oli kasvanut. Monet aiemmin paikan päällä järjestetyt tapahtumat ja koulutukset olivat nyt siirtymässä webinaareiksi ja yksi lisäkuvaaja oli tarpeen.
Niinpä sain elokuun lopussa todellisen
pikakurssin videostriimauksen ihmeelliseen maailmaan ja hetken päästä
olinkin jo itsekseni kameran ja tietokoneen välissä hoitamassa
kuvaa maailmalle.
Onneksi tekniset asiat ja
kameratekniikka eivät ole täysin vieraita käsitteitä minullekaan.
Mutta silti suoran lähetyksen hanskaaminen on aina jännittävää,
sillä koskaan ei tiedä, mitä voi sattua. Pahin haaste on tietenkin
se, että nettiyhteys syystä tai toisesta katkeaa, mutta muitakin
pienempiä teknisiä vastuksia matkan varrelle aina ilmaantuu.
Kun nyt parisen kuukautta olen
nököttänyt kameran takana, pienet haasteet hoituvat kuntoon jo
lähes käden käänteessä. Hahmotan jo melkoisen hyvin, mikä piuha
menee mihinkin ja mikä nappula vaikuttaa mihinkin. Kun päivä on
pulkassa ja saa laittaa linjoille viimeisen planssin, jossa lukee
“Kiitos osallistumisesta! Lähetys on päättynyt”, tulee
onnistunut olo.
Kaikista koronan ja henkisten paineiden
aiheuttamista haasteista huolimatta olen pystynyt astumaan
mukavuusalueeni ulkopuolelle, oppimaan ja omaksumaan jotain uutta, ja
vieläpä pärjäämään siinä – ja sellainen tunne tekee
ihmiselle hyvää.
Yrittäjyys ja etenkin yksinyrittäjyys ovat vahvasti nykypäivää, vaikka Suomen yhteiskunnassa päätöksenteko edelleen usein toimiikin perinteisen työnantaja-työntekijä -ajattelun kautta. Suomen Yrittäjien mukaan Suomessa on jo noin 180 000 yksinyrittäjää tai itsensätyöllistäjää. Heidän turvaverkkonsa ovat kuitenkin hatarat.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun muutin erilleen aviomiehestäni. Olimme olleet naimisissa lähes 20 vuotta ja olin ollut hänen kanssaan koko aikuisikäni. Ero oli valtava kriisi kaikella tapaa, eikä vähiten siksi, että olen yksinyrittäjä.
Perustin yritykseni vuonna 2012 ja ryhdyin kokopäiväiseksi yrittäjäksi keväällä 2013. Olin tehnyt toimittajan hommia sivutoimisesti jo vuosikausia ja haave päätoimiseksi freelanceriksi ryhtymisestä oli kytenyt mielessäni pitkään. En vain ollut uskaltanut heittäytyä yrittäjyyteen, sillä onhan yrittäjän elämässä vapautensa lisäksi valtava vastuu.
Sitten elämässäni tuli vastaan tilanne, missä päätoimiseksi yrittäjäksi ryhtyminen sujui luontevasti. Minulle oli kertynyt asiakkaita, joilta sivutoimisesti saamani laskutus alkoi olla varsin mukavaa ja joiden kanssa yhteistyötä oli mahdollista jopa laajentaa.
Lisäksi olin naimisissa ja aviomieheni vakaassa työpaikassa, mikä antoi henkisen turvaverkon sille mahdollisuudelle, että yrittäjyydessä menisikin jokin vikaan.
Kaikki tuntui loksahtavan paikoilleen. Töitä riitti yrittäjänäkin vaikka tulot palkkatöiden ajoista hieman laskivatkin.
Yrittäjä kokee vapauden lisäksi vastuun omissa nahoissaan.
Sitten sain selville, että miehelläni oli toinen nainen. Elämäni rakennuspalikat romahtivat ja kohtalo vetäisi avioeron myötä kipakasti maton jalkojen alta.
Jouduin miettimään uusiksi kaiken sen, mihin olin aikuisikäni aikana kasvanut ja oppinut. Hätä omasta pärjäämisestä ja selviämisestä oli valtava. Miten saisin yksinyrittäjän tuloilla maksettua asumiseni ja elämiseni? Miten kouluikäinen tyttäreni pärjäisi ja miten saisin omassa tuskassani autettua häntä? Miten yksinkertaisesti osaisin elää yksin?
Huolet kasaantuivat ahdistukseksi, ahdistus masennukseksi, masennus lähes työkyvyttömyydeksi.
Ajatukset pyörivät yksinäisyyden, hylätyksi jäämisen ja epävarman tulevaisuuden ympärillä. Aamuisin sängystä nouseminen oli lähes mahdotonta, töitä sain tehtyä vain pakolliset lupaamani, mutta uusien ideoiden tuottaminen tulevaisuutta varten hyytyi usein lohduttomaksi itkuksi ja tuskaksi.
Sain rytmihäiriöitä ja vatsani oli yhtä sekaisin kuin mieleni. Kotoa käsin töitä tekevänä tekstityöläisenä jumitin itsekseni kotiin päiväkausiksi.
Yksinyrittäjä jää kriisin keskelle helposti aivan yksin.
Palkkatyöläinen olisi tässä tilanteessa mennyt työterveyslääkärille ja saanut sairaslomaa. Yksinyrittäjän ei auttanut muuta kuin rämpiä päivästä toiseen eteenpäin, koska lomalle ei kertakaikkiaan ollut varaa siinä taloudellisessa tilanteessa jäädä.
Tuntui että kaikki piti opetella uusiksi: nukkuminen, herääminen, syöminen, yksinkertaisesti oleminen yksin kaiken aikaa, koska yksinyrittäjällä ei ole ympärillään edes työyhteisöä. Opetella keski-ikäisenä elämään sinkkuelämää ensimmäistä kertaa elämässään.
Etsiä jopa oma kaveripiirikin uudestaan ympyröiden mennessä erosta sekaisin esimerkiksi monien sukulaisten osalta. Elämän turvaverkko repeytyi sen osalta pahasti.
Ja siinä samalla tsempata yrittäjänä.
Jaksaa tehdä tarpeeksi töitä, että saa asunnon maksettua ja ruokaa pöytään, sanoa asiakkaille kyllä kun olisi tehnyt mieli sanoa ei ja painua peiton alle ja jäädä sinne ikuisiksi ajoiksi.
Avun pyytäminen voi itsenäiselle ihmiselle olla kriisitilanteessakin vaikeaa.
Aika parantaa haavat, sanotaan. Yksinyrittäjällä se aika on kuitenkin kortilla. Ei voi jäädä nuolemaan haavojaan pitkäksi aikaa vaan on pakko nousta ja nilkuttaa eteenpäin.
Kolme vuotta on nyt kulunut ja huomaan edelleenkin olevani tässä.
Elossa, laskut maksaneena ja työt tehneenä. En edelleenkään tunne olevani kokonainen ihminen, mutta tietyllä tapaa olen jo vahvempi. Enää herääminen ei ole joka-aamuista tuskaa ja työnteko pakkopullaa. Olen alkanut taas luottaa itseeni ja osaamiseeni, jopa enemmän kuin ennen.
Olen ihmisenä vahvempi. Yksin ja ajoittain yksinäinen, mutta siinä roolissani vahvempi.
En edelleenkään tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja miten pitkään yksinyrittäjyyttä tässä muodossaan kestää. Olen käynyt elämässäni läpi sellaisen mylleryksen, että ei paremmasta väliä. Toivon nyt vain että seuraava myllerrys antaa hetkisen odottaa tuloaan, sillä toipuminen kestää.
Elämän myllerrykset kun eivät ole yksinyrittäjän ystäviä.
Menneisyys heittää aina varjonsa.
Jutussa näkyvät Australiassa ja Etelä-Amerikassa otetut koirokuvat ovat omiani. Yläkuva on otettu Malmilla järjestetyssä lentonäytöksessä muutama vuosi sitten.
Pääasiallisesti vietän työpäivää istumalla kotona kirjoittamassa uutisia, arvosteluita, blogikirjoituksia… milloin mitäkin. Mutta puurtamassa siis yksin omissa oloissani ilman ketään, kenen kanssa vaihtaa ajatuksia päivän mittaan.
Siksipä onkin välillä ihana saada arkipäiväänsä vaihtelua ja päästä tekemään vaikkapa haastattelua! Haastatellessa tapaa hirmuisen mielenkiintoisia persoonia, saa kuulla heidän elämästään ja kokemuksistaan, ja tuntee sen myötä itsekin eläneensä hieman enemmän.
Aloin kirjoittaa elokuvajuttuja, uutisia ja elokuva-arvosteluita Otavamedia Oy:n omistamaan Muropakettiin syksyllä 2017. Yhteistyöstä on kasvanut vuoden aikana keskeisimpiä asiakkuuksiani.
Syksyllä 2018 pääsin tekemään Muropakettiin myös haastatteluita. Kävin haastattelemassa Night Visions -elokuvafestivaaleilla vieraillutta toimintaelokuvien legendaa Sam Firstenbergiä ja pistäydyin päiväseltään Saksan Stuttgartissa seuraamassa Iron Sky The Coming Race -elokuvan tuotantoa ja jututin samalla ohjaaja Timo Vuorensolaa sekä tuottaja Tero Kaukomaata. Joulukuun alussa pääsin puolestani mukaan Berliinissä järjestettyyn Bumblebee-elokuvan pressitapahtumaan, jossa haastattelin elokuvan pääosassa nähtäviä näyttelijöitä Hailee Steinfeldia ja John Cenaa sekä ohjaaja Travis Knightia.
Haastateltavien mielenkiintoisia juttuja kuunnellessa saa aina itselleenkin uudenlaista energiaa tavalliseen arkeen!
Kesällä 2018 pääsin mukaan Irlannin matkailutoimiston järjestämälle kiertomatkalle Pohjois-Irlantiin, missä kiersimme Game of Thrones -sarjasta tuttuja kuvauskohteita sekä muutamia kuvankauniita luonto- ja kulttuurikohteita. Vietin ensin itsekseni pari päivää Dublinista, mistä lähdimme kiertomatkalle Pohjois-Irlannin puolelle. Matkan varrella pääsin tutustumaan muun muassa Giant’s Causeway -luonnonmuodostelmaan, upeaan Dark Hedges -tiehen ja Belfastin kiehtovaan kaupunkiin.
Matkan varrella pääsin myös yöpymään Ballygallyn entisessä linnassa, joka nykyisin toimii hotellina – ja jossa kerrotaan kummittelevan.
Harmillista, mutta aaveet pysyttelivät poissa oman vierailuni aikana.
Kun nykyisin lähes kaikki julkaistaan digitaalisessa muodossa, on viehättävää silloin tällöin nähdä kättensä jälkeä myös ihan fyysisessä muodossa. Olinkin alkutalvella 2016 erityisen innoissani, kun sain pitkäaikaiselta asiakkaaltani Discshop.fi:ltä toimeksiannon toimia heidän vuonna 2017 lanseerattavan elokuvakerhonsa kerholehden tuottajana.
Discshop Filmclub jatkoi vuoden 2016 lopussa toimintansa lopettaneen Home Entertainmentin leffakerhon jalanjäljissä, ja pyrkii vastaamaan elokuvaharrastajien hätähuutoon suomalaisen elokuvakerhon puolesta. Kerho aloitti toimintansa tammikuussa 2017 ja alkoi julkaista painettua ja jäsenille postissa lähetettävää kerholehteä, jonka sivuilla esitellään kerhon kuukauden elokuvat.
Hommaa ei kuitenkaan jätetty pelkkiin esittelyihin. Mukana on myös muuta toimitettua, elokuvallista sisältöä kuten kuukausittainen ”Kuukauden stara”.
Toimin Discshop Filmclubin kerholehden tuottajana kaikkiaan kahdeksan numeron ajan. Käytännössä tein kaiken toimituksellisen ja sisällöllisen suunnittelun ja työn lehden leiskaamista lukuunottamatta (siitä huolehtivat lehden painatuksen hoitavan PopMedian AD:t).
Olen kirjoittanut elokuvista pitkään – urani sillä rintamalla alkoi Episodiin kesällä 2004 kirjoittamastani Harry Potter -spesiaalista. Haaveenani on ollut jo pitkään päästä hoitamaan joskus lehden päätoimittajan tai tuottajan tehtäviä, ja nyt pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan sitä myös painetun lehden parissa. Hurjan mielenkiintoista!
Digitaalisuus on tietenkin tätä päivää, mutta yhä siltikin fyysisen lehden käsissään pitäminen aiheuttaa toimittajalle lämpimän olon sydänalaan 🙂
Kesällä 2017 pääsin tekemään uskomattoman hienon ja mieleenpainuvan matkan, sillä osallistuin Ekomatkaajien ja Napsu.fi:n yhteistyönä järjestämälle ekomatkalle Italian Linosalle. Linosan saarella toimi tuolloin merikilpikonnien suojelukeskus, johon suomalainen Ekomatkaajat.fi järjesti matkoja vapaaehtoistyöhön merikikilpikonnien suojelun parissa.
Vanhana viherpiiperönä ja entisenä biologina vihreät arvot, luonnon- ja eläintensuojelu ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Mahdollisuus osallistua uhanalaisten merikilpikonnien suojeluun tuntui siksi upealta tavalta päästä tekemään jotain konkreettista luonnon hyväksi.
Kuusiosainen matkaraportti Linosalle on luettavissa kokonaisuudessaan Napsu.fi:n sivuilla:
Napsu.fi on suomalainen matkailusivusto, josta voi hakea valmismatkoja, äkkilähtöjä, lentoja sekä hotelleja. Samalla sivusto tarjoaa tietoa kohteista, matkavinkkejä, kuvia ja kokemuksia maailmalta. Sivustolla käy viikottain reilut 100 000 uniikkia kävijää.
Aloitimme helmikuussa 2016 Napsun kanssa yhteistyön, missä tuotan sivustolle matkailuaiheisia artikkeleita vierailemistani kohteista, maista ja kaupungeista sekä jaan myös muita yleisesti matkailuun liittyviä vinkkejä.
Ensimmäinen Napsulle tekemäni artikkelini käsitteli Rodosta, missä lomailimme perheen kesken syksyllä 2015. Toisessa jaoin vinkkejä Hongkongista, missä vierailimme reilu vuosi sitten osana toista maailmanympärimatkaamme. Kolmannessa jutussa päästiin puolestaan paljon lähemmäs, nykyiseen kotikaupunkiini Helsinkiin. Kotikaupungistaan kirjoittamisen aloittaminen oli näistä kolmesta itse asiassa haastavinta. Asuessaan tietyssä paikassa sen nähtävyyksiä ei osaa aina ajatella nähtävyyksinä ulkopaikkakuntalaisen silmin. Mutta kun jutussa alkuun pääsi, niin loppua ei meinannut tullakaan! Jännittävää välillä katsella omaa kotikaupunkiaankin vähän erilaisesta näkökulmasta.
Tulevien artikkeleiden listalla on paljon mielenkiintoisia kohteita ja odotan innolla pääseväni niiden pariin! Liian harvoin tulee palattua matkailumuistoihinsa reissun jälkeen, minkä vuoksi tällainen kirjoitustyö on erittäin tervetullut tehtävä senkin puolesta. Sitä joutuu kaivelemaan muistinsa sopukoita ihan eri tavoin, tulee käytyä läpi reissukuvia muistojen virkistämiseksi ja samalla elettyä uudelleen niitä ihania hetkiä, mitä matkailu tarjoaa.
Matkakuumettahan se tietenkin lisää, etenkin jos on tällainen seikkailijaluonne, joka haluaa nähdä ja kokea uusia asioita ympäri maailman. Suunnitelmia taas on tuleviksi reissuiksi paljonkin, mutta konkreettisia lentovarauksia ei ole vielä tehty. Kesälle 2016 suunniteltu Skotlannin viskiseutuja ja elokuvien kuvauskohteita kiertävä turnee on kuitenkin jo niin pitkälle mietitty, että päivämäärien lukkoon lyönti on enää jäljellä. Savuisen single maltin ystävälle, joka rakastaa karuja Skotlannin maisemia esimerkiksi tv-sarjassa Outlander, ajatus uudesta reissusta noille upeille seuduille saa aikaan suorastaan ylimääräisiä sydämentykytyksiä.
Alkusyksy on pääkaupunkiseudulla elokuvafestivaalien aikaa, sillä elokuussa vietetään Tapiolassa Espoo Cinéä ja syyskuun puolella vuorossa on puolestaan Helsingissä järjestettävä Rakkautta & Anarkiaa. Elokuvien ystäville leffafestarit ovat todellinen aarreaitta, jossa pääsee usein näkemään myös sellaisia elokuvia, mitkä jäävät perinteisen Finnkino-levityksen ulkopuolelle.
Leffafestareiden sijoittumisesta alkusyksyyn johtuu, että elokuvalehtiä varten niiden ohjelmistoa pitää käydä läpi pitkin kesää. Lehtien toimituksissa puolestaan laitetaan helposti ovet kiinni heinäkuun ajaksi ja juttujen tekoa varten hankitaan apua freelancereiltä. Niinpä olen yhtenä elokuvalehti Episodin pitkäaikaisimmista avustajista jo muutaman vuoden ajan auttanut tässä päätoimittajaa ja huolehtinut sekä Espoo Cinén että R&A:n juttujen kasaamisesta kesäaikaan.
Festarijuttujen kasaaminen on mielenkiintoista, sillä siinä pääsee aitiopaikalle kuulemaan heti tuoreeltaan, millaisia helmiä tuleville festareille onkaan tulossa. Ja parhaassa tapauksessa myös näkemään mielenkiintoisia elokuvia etukäteen.
Episodin festarijutut koostuvat introsta, mitä varten haastattelen festivaalin johtajaa ja/tai tiedottajaa, sekä varsinaisesta elokuva-arvostelujen osiosta, mikä kesäisin vaatii koordinointia festivaalin tiedotuksen ja muiden freelance-toimittajien välillä. Yksi ihminenhän ei mitenkään pystyisi hanskaamaan parinkymmenen festarielokuvan katselua ja niistä kirjoittamista, eikä se olisi lukijankaan kannalta kovin mielekästä, koska erilaiset näkökulmat jäisivät puuttumaan. Onneksi Episodillekin on vuosien varrella muodostunut tiivis porukka asiantuntevia elokuvatoimittajia ja -kriitikoita, jotka osallistuvat festarileffojen kahlailuun.
Maailman digitalisoitumisen myötä myös festarijuttujen koordinointi on helpottunut. Vielä parisen vuotta sitten kaikki toimittajille lainaan annettavat elokuvien screenerit olivat dvd-muodossa ja tämä tarkoitti sitä, että hain uusia levyjä festaritoimistolta, sovin muiden toimittajien kanssa tapaamisia milloin missäkin ja toimitin levyt katsottavaksi heille, keräsin lainalevyt hieman myöhemmin takaisin ja palautin festaritoimistolle, ja hain samalla uusia elokuvia uudelle kierrokselle. Logistiikan järjestäminen tarkoitti välillä melkoista suhaamista ympäriinsä. Nykyisin suuri osa screenereistä tulee nettilinkkeinä, jolloin logistiikka hoituu oman sähköpostin kautta. Näppärää.
Elokuvafestareiden kokoomajuttujen teko on mielenkiintoista vaihtelua, mutta kaikkein kiehtovinta on päästä haastattelemaan festivaaleille vieraaksi tulevia elokuvantekijöitä. Parisen vuotta sitten haastattelin australialaisen viinidokumentin Red Obsessionin tekijää Warwick Rossia, joka taustatutkimusta tehdessäni paljastui aloittaneen elokuvan teon yhdestä oman nuoruuteni suurimmasta suosikista, totaalisen hömpästä aussikomediasta Young Einstein (1988). Kun kerroin Rossille olevani kyseisen elokuvan ystävä, ohjaajan kasvoille levisi melkoinen hymy. Hän ei nimittäin uskonut, että kukaan enää edes muistaa koko elokuvaa, saatikka että uskaltaisi vielä tunnustaa pitävänsä siitä.
Vuosi sitten tein Episodille kolme R&A-haastattelua, joista jokainen inspiroi valtavasti. Ruotsalaisen Anna Odellin elokuva Luokkajuhla jo itsessään kosketti ja siksi ohjaajan omien näkemysten kuuleminen oli erittäin mielenkiintoista. Jimmy’s Hall -elokuvan vuoksi Helsingissä käynyttä Andrew Scottia olisi puolestaan mielellään voinut jututtaa myös maailmalla tuolloin juuri julkaistun Pride-elokuvan tiimoilta, mutta aikaa haastattelulle oli varattu rajallisesti. Sherlock -tv-sarjan Moriartyna tunnettu Scott suhtautui leppoisasti pieneen uteluun Moriartyn kohtalosta -eli käytännössä katsoen hän nauroi toimittajalle päin naamaa.
Vuosi sitten mielenkiintoisin oli kuitenkin tapaaminen Elämän tanssi -elokuvan pääosanesittäjän Brontis Jodorowskyn kanssa. Kulttiohjaaja Alejandro Jodorowskyn poika joutuu kovaan käsittelyyn isänsä elokuvassa ja hänen kertomuksensa isästään, tämän työskentelyfilosofiasta sekä yleensäkin työskentelystä oman isän ohjattavana oli käsittämättömän mielenkiintoista kuultavaa.
Muutamia näistä tekemistäni haastatteluista löytyy Episodin sivuilta (osa lyhennettyinä alkuperäisestä):
Toimittajan roolissa on jännittävää kurkistaa erilaisten ihmisten ulkopuolelle näkyvien kulissien taakse. Haastatteluita tehdessä pääsee tutustumaan kiinnostaviin ihmisiin, joita muuten ei välttämättä tulisi koskaan tavanneeksi ja kuulemaan mielenkiintoisia tarinoita ihmiselämästä.
Näiden haastatteluiden kautta sitä todella tajuaa, että meistä jokaisella on tarina kerrottavanaan. Ei kannata luulla, että kiinnostava elämä olisi vain rikkailla ja kuuluisilla, sillä uskomattoman kiehtova historia voi löytyä ihan tavallisen ihmisen takaa kun vain jaksaa kuunnella mitä ihmisellä on sanottavanaan.
Toimittajana uppoan helposti haastateltavan kertomaan tarinaan ja usein jääkin tunne, että tarinaa voisi kuunnella pidempäänkin. Minusta on toimittajana erityisen innostavaa saada avata näitä kuulemiani tarinoita artikkelin muotoon myös muille luettavaksi ja tutustuttavaksi.
Pääsin lokakuussa 2015 julkaistavan Ilmailu-lehden juttua varten haastattelemaan suomalaisen naisilmailun yli 80-vuotiasta pioneeria ja tunnin aikana pitkästä historiasta ehdimme raapaista vain pintaa. Näiden alansa ensimmäisten muisteloita on äärimmäisen mielenkiintoista pysähtyä kuuntelemaan, koska tarinoiden kautta pääsee itsekin kuin tekemään matkan vanhaan aikaan, aikaan jolloin esimerkiksi naisen asema oli erilainen kuin nykyisin. Jutustellessamme nousi esille asioita ja ihmisiä, joita olisi myös kiinnostavaa päästä jututtamaan, kuulemaan heidän muisteloitaan.
Mikä tarinoiden aarrearkku esimerkiksi meidän isovanhemmissamme piileekään! Olen usein harmitellut sitä, etteivät omat isovanhempani enää elä, sillä heidän tarinansa -edes osan siitä- olisin jollakin tavalla halunnut saada kerättyä talteen. Nyt nämä tarinat ovat enää vain muistojen hippusia sieltä täältä omassa ja vanhempieni muistojen aarrearkuissa.
