festarit

Elokuvafestareiden aikaa

Alkusyksy on pääkaupunkiseudulla elokuvafestivaalien aikaa, sillä elokuussa vietetään Tapiolassa Espoo Cinéä ja syyskuun puolella vuorossa on puolestaan Helsingissä järjestettävä Rakkautta & Anarkiaa. Elokuvien ystäville leffafestarit ovat todellinen aarreaitta, jossa pääsee usein näkemään myös sellaisia elokuvia, mitkä jäävät perinteisen Finnkino-levityksen ulkopuolelle.

Leffafestareiden sijoittumisesta alkusyksyyn johtuu, että elokuvalehtiä varten niiden ohjelmistoa pitää käydä läpi pitkin kesää. Lehtien toimituksissa puolestaan laitetaan helposti ovet kiinni heinäkuun ajaksi ja juttujen tekoa varten hankitaan apua freelancereiltä. Niinpä olen yhtenä elokuvalehti Episodin pitkäaikaisimmista avustajista jo muutaman vuoden ajan auttanut tässä päätoimittajaa ja huolehtinut sekä Espoo Cinén että R&A:n juttujen kasaamisesta kesäaikaan.

Festarijuttujen kasaaminen on mielenkiintoista, sillä siinä pääsee aitiopaikalle kuulemaan heti tuoreeltaan, millaisia helmiä tuleville festareille onkaan tulossa. Ja parhaassa tapauksessa myös näkemään mielenkiintoisia elokuvia etukäteen.

Episodin festarijutut koostuvat introsta, mitä varten haastattelen festivaalin johtajaa ja/tai tiedottajaa, sekä varsinaisesta elokuva-arvostelujen osiosta, mikä kesäisin vaatii koordinointia festivaalin tiedotuksen ja muiden freelance-toimittajien välillä. Yksi ihminenhän ei mitenkään pystyisi hanskaamaan parinkymmenen festarielokuvan katselua ja niistä kirjoittamista, eikä se olisi lukijankaan kannalta kovin mielekästä, koska erilaiset näkökulmat jäisivät puuttumaan. Onneksi Episodillekin on vuosien varrella muodostunut tiivis porukka asiantuntevia elokuvatoimittajia ja -kriitikoita, jotka osallistuvat festarileffojen kahlailuun.

festarit2

Maailman digitalisoitumisen myötä myös festarijuttujen koordinointi on helpottunut. Vielä parisen vuotta sitten kaikki toimittajille lainaan annettavat elokuvien screenerit olivat dvd-muodossa ja tämä tarkoitti sitä, että hain uusia levyjä festaritoimistolta, sovin muiden toimittajien kanssa tapaamisia milloin missäkin ja toimitin levyt katsottavaksi heille, keräsin lainalevyt hieman myöhemmin takaisin ja palautin festaritoimistolle, ja hain samalla uusia elokuvia uudelle kierrokselle. Logistiikan järjestäminen tarkoitti välillä melkoista suhaamista ympäriinsä. Nykyisin suuri osa screenereistä tulee nettilinkkeinä, jolloin logistiikka hoituu oman sähköpostin kautta. Näppärää.

Elokuvafestareiden kokoomajuttujen teko on mielenkiintoista vaihtelua, mutta kaikkein kiehtovinta on päästä haastattelemaan festivaaleille vieraaksi tulevia elokuvantekijöitä. Parisen vuotta sitten haastattelin australialaisen viinidokumentin Red Obsessionin tekijää Warwick Rossia, joka taustatutkimusta tehdessäni paljastui aloittaneen elokuvan teon yhdestä oman nuoruuteni suurimmasta suosikista, totaalisen hömpästä aussikomediasta Young Einstein (1988). Kun kerroin Rossille olevani kyseisen elokuvan ystävä, ohjaajan kasvoille levisi melkoinen hymy. Hän ei nimittäin uskonut, että kukaan enää edes muistaa koko elokuvaa, saatikka että uskaltaisi vielä tunnustaa pitävänsä siitä.

Vuosi sitten tein Episodille kolme R&A-haastattelua, joista jokainen inspiroi valtavasti. Ruotsalaisen Anna Odellin elokuva Luokkajuhla jo itsessään kosketti ja siksi ohjaajan omien näkemysten kuuleminen oli erittäin mielenkiintoista. Jimmy’s Hall -elokuvan vuoksi Helsingissä käynyttä Andrew Scottia olisi puolestaan mielellään voinut jututtaa myös maailmalla tuolloin juuri julkaistun Pride-elokuvan tiimoilta, mutta aikaa haastattelulle oli varattu rajallisesti. Sherlock -tv-sarjan Moriartyna tunnettu Scott suhtautui leppoisasti pieneen uteluun Moriartyn kohtalosta -eli käytännössä katsoen hän nauroi toimittajalle päin naamaa.

Vuosi sitten mielenkiintoisin oli kuitenkin tapaaminen Elämän tanssi -elokuvan pääosanesittäjän Brontis Jodorowskyn kanssa. Kulttiohjaaja Alejandro Jodorowskyn poika joutuu kovaan käsittelyyn isänsä elokuvassa ja hänen kertomuksensa isästään, tämän työskentelyfilosofiasta sekä yleensäkin työskentelystä oman isän ohjattavana oli käsittämättömän mielenkiintoista kuultavaa.

Muutamia näistä tekemistäni haastatteluista löytyy Episodin sivuilta (osa lyhennettyinä alkuperäisestä):

pik20d_ilmasta

Jokaisella meistä on tarina kerrottavanaan

Toimittajan roolissa on jännittävää kurkistaa erilaisten ihmisten ulkopuolelle näkyvien kulissien taakse. Haastatteluita tehdessä pääsee tutustumaan kiinnostaviin ihmisiin, joita muuten ei välttämättä tulisi koskaan tavanneeksi ja kuulemaan mielenkiintoisia tarinoita ihmiselämästä.

Näiden haastatteluiden kautta sitä todella tajuaa, että meistä jokaisella on tarina kerrottavanaan. Ei kannata luulla, että kiinnostava elämä olisi vain rikkailla ja kuuluisilla, sillä uskomattoman kiehtova historia voi löytyä ihan tavallisen ihmisen takaa kun vain jaksaa kuunnella mitä ihmisellä on sanottavanaan.

Toimittajana uppoan helposti haastateltavan kertomaan tarinaan ja usein jääkin tunne, että tarinaa voisi kuunnella pidempäänkin. Minusta on toimittajana erityisen innostavaa saada avata näitä kuulemiani tarinoita artikkelin muotoon myös muille luettavaksi ja tutustuttavaksi.

Pääsin lokakuussa 2015 julkaistavan Ilmailu-lehden juttua varten haastattelemaan suomalaisen naisilmailun yli 80-vuotiasta pioneeria ja tunnin aikana pitkästä historiasta ehdimme raapaista vain pintaa. Näiden alansa ensimmäisten muisteloita on äärimmäisen mielenkiintoista pysähtyä kuuntelemaan, koska tarinoiden kautta pääsee itsekin kuin tekemään matkan vanhaan aikaan, aikaan jolloin esimerkiksi naisen asema oli erilainen kuin nykyisin. Jutustellessamme nousi esille asioita ja ihmisiä, joita olisi myös kiinnostavaa päästä jututtamaan, kuulemaan heidän muisteloitaan.

Mikä tarinoiden aarrearkku esimerkiksi meidän isovanhemmissamme piileekään! Olen usein harmitellut sitä, etteivät omat isovanhempani enää elä, sillä heidän tarinansa -edes osan siitä- olisin jollakin tavalla halunnut saada kerättyä talteen. Nyt nämä tarinat ovat enää vain muistojen hippusia sieltä täältä omassa ja vanhempieni muistojen aarrearkuissa.