Referenssit

Elokuvalehti EPISODI (PopMedia Oy)

Arvosteluja, artikkeleita, festivaalijuttuja ja haastatteluita vuodesta 2004 lähtien. Aikakone-palstan (”Elokuvissa 20 vuotta sitten”) itsenäinen toimitus vuodesta 2010 alkaen. Pääosa kirjoituksista vain painetussa lehdessä (mm. artikkeli elokuvamatkailusta Uudessa-Seelannissa, Episodi 3/2015).

Esimerkkejä haastatteluista:


NAPSU

Napsu.fi on Suomen suurimpia matkailuportaaleja (yli 100 000 kävijää viikossa). Sivustolla julkaistaan myös matkailu-uutisia sekä matkailuaiheisia artikkeleita. Aloin kirjoittaa Napsuun helmikuussa 2016 ja tuotan sivustolle uutisia ja artikkeleita sekä toimin lisäksi toimitusta avustavana editorina ja kuvatoimittajana.

Muutamia esimerkkejä artikkeleista:


OTAVAMEDIA

MUROPAKETTI | ELOKUVAT

Aloin syyskuussa 2017 kirjoittaa elokuva-arvosteluita, uutisia, haastatteluita ja artikkeleita Otavamedia Oy:n omistamalle Muropaketti | Elokuvat -sivustolle. Esimerkkejä arvosteluista:

ILMAILU (Ilmailuliiton jäsenlehti):

Ilmailu-aiheisten artikkelien kirjoitus. Vuonna 2014 aiheina mm. purjelentomatka Ranskan Alpeille, taitolentotemppu, artikkeli ilmailijoiden näköasioista ja henkilöhaastattelu lentoemännästä liikennelentäjäksi kouluttautuneesta Riika Kaipaisesta, vuonna 2015 aiheina mm. purjelentomatka Uuteen-Seelantiin. Esimerkkejä:

  • Kansikuvajuttu ”Uusi ura: Matkustamosta ohjaamoon” (Riika Kaipaisen haastattelu), Ilmailu 8/2014
  • Kansikuvajuttu ”Omarama – Purjelentäjän Mekka Uudessa-Seelannissa” (Ilmailu 3/2015)
  • Purjekoneella Alppien aallossa – matkajuttu Ranskan Saint Aubanista (Ilmailu 2/2014)
  • ”Piilolinssit, lasit vai leikkaus?” (haastattelussa ilmailulääkäri ja optikko) (Ilmailu 10/2014)
  • ”Riskienhallinta on kaiken A ja O” – Ultralentämisen jatkokoulutuksesta (Ilmailu 7/2015)
  • 40-vuotias PIK 20D-purjekoneen esittely (Ilmailu 8/2016)

GASETTI (Gasum Oy:n asiakaslehti):

  • Ilmaston lämpenemiseen suhtauduttava vakavasti (Gasumin hallintoneuvoston puheenjohtaja Juha Rantasen haastattelu, 2014)
  • Jätteet hyötykäyttöön (Dodo Ry:n hallituksen Jaakko Lehtosen haastattelu, 2014)
  • Ilmastonmuutos ratkaistaan kiertotaloudella – Keskon tavarakaupan johtaja Ari Akselin haastattelu (2/2016)
  • Kari Hannus, Porin apulaiskaupunginjohtajan -haastattelu (Gasetti 2/2016)

LAKIMIESUUTISET (Lakimiesliitto):

  • Raportti Forum Iuvenes -tapahtumasta (Lakimiesuutiset 4/2015)
  • Mitä stressi tekee aivoille? Kiti Müllerin luento (Lakimiesuutiset 5/2015)
  • Enemmän irti opiskelusta – Lapin yliopiston Paradigma esittelyssä (Lakimiesuutiset 6/2015)

METSÄÄN-lehti (Suomen metsäkeskus):


COPYWRITING, EDITOINTI, KÄÄNNÖSTYÖ

Suomenkielisen tekstin tuotanto, käännöstyö ja editointi yhdysvaltalaisen asiakkaani Bridgehead Median kansainvälisen yhteistyökumppanin tarpeisiin. Sisältönä musiikki, elokuvat ja tv.

Tuotan copytekstejä muun muassa ruotsalaisen yhteistyökumppanini, mainostoimisto Pyramidin asiakkaille. Esimerkkinä tästä Alfa Lavalin suomenkielisen verkkosivun etusivun tekstit.

Olen myös avustanut digitoimisto Isobar Finlandia projektipäällikkönä ja copywriterina.


DISCSHOP ALANDIA

Discshop.fi:n Elokuvablogin sisällön itsenäinen suunnittelu, kirjoitus ja ylläpito, elokuva-arvosteluiden kirjoitus ja vuoteen 2018 saakka myös sisällön tuotanto Facebook-sivulle ja kommunikointi käyttäjien kanssa. Discshopin entisen asiakaslehden pääkirjoituksen kirjoitus ja uutisten toimitus sekä vuoden 2016 lopussa startanneen Discshop Filmclubin kerholehden toimitus syksyyn 2017 saakka. Myös monenlaiset muut markkinoinnin avustamistehtävät. Yhteistyössä vuodesta 2011 lähtien.


A-LEHDET

Matkailuartikkelin tuotanto matkailulehti Mondoon vuonna 2015. Kotivinkin kanssa yhteistyö aloitettu keväällä 2019.


KOULUKINOYHDISTYS

Kasvattajille suunnattu, Koulukinoyhdistys Ry:n ylläpitämä Media-avain antaa ennakkotietoa elokuvista ja eväitä elokuvan aiheista keskusteluun lasten kanssa. Huhtikuussa 2015 aloin tuottaa elokuvatekstejä Media-avaimeen ja myöhemmin myös oppimateriaalia Koulukinoon. Esimerkkejä:


IISALMEN SANOMAT

Matkablogi ”Matkalla maailman ympäri” (2014-2015) sekä lehtiartikkeleiden kirjoitus ja valokuvaus joulukuusta 2014 lähtien. Työskentelin Iisalmen Sanomille jo vuosina 1990-1994 tuottaen sisältöä silloisille Nuorten sivuille. Esimerkkejä:


FILMITÄHTI

Filmitahti.fi oli vuosina 2011-2017 toiminut, populaarikulttuuriin kallellaan ollut blogi, jonka perustimme yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppanini Skye Borgin kanssa. Teimme sivustolle arvosteluita ja artikkeleita ja haastattelimme muun muassa Game of Thrones -tähteä Rory McCannia Helsingissä 2013 ja Headhunters -elokuvan Aksel Hennietä R&A-festivaaleilla 2011.

Julkaisimme myös itse tuottamaamme verkkolehteä sekä videoita.