Forum iuvenes – Lakimiesuutiset #3/2015

Sisältöskaala laajenee jälleen, tällä kertaa työmarkkinoiden suuntaan!

Ensimmäinen kirjoittamani ja kuvaamani juttu Lakimiesliiton julkaisemassa Lakimiesuutiset -lehdessä (3/2015) koski nuorten juristien sijoittumista työelämään. Kävin keväällä osallistumassa nuorille juristeille suunnattuun Forum iuvenes -tapahtumaan ja siellä käydyn paneelikeskustelun sekä osallistujien haastattelun pohjalta syntyi artikkeli ”Työn sisältö ja työyhteisö palkkaa tärkeämpiä”.

Uudenlainen sisältöympäristö on toimittajalle usein aluksi haastava kohdattava, mutta pian se muuttuu inspiroivaksi. On kiehtovaa päästä tutkimaan uutta asiaa, tutustua itselle kokonaan uudenlaiseen alaan ja lopulta kirjoittaa artikkeli mielenkiintoisesta ja ajankohtaisesta aiheesta. Uuden aiheen parissa aivoja tulee tuuletettua oikein kunnolla, mikä taas synnyttää helpommin uusia ideoita ja ajatuksia myös tutumpien aiheiden pariin.

Nostan lisäksi hattua kaikille oikeustieteen pariin suunnanneille. Itsekin harkitsin alaa lukioikäisenä, mutta lainattuani pääsykoekirjat kirjastosta ja nähtyäni niiden paksuuden ja fontin pienuuden, tulin siihen tulokseen, että harkinnaksihan se saa jäädäkin 🙂

Helinä Laajalahti

Helinä Laajalahti on freelance-toimittaja, tekstityöläinen ja yksinyrittäjä, leffanörtti ja maailmanmatkaaja, joka ei keski-ikäisenäkään malta kasvaa aikuiseksi.