Kansikuvajuttu Ilmailu-lehdessä

Uusimmassa Ilmailu-lehdessä (8/2014) julkaistiin tekemäni haastattelu lentoemännästä liikennelentäjäksi kouluttautuneesta Riika Kaipaisesta. Uusi ura -juttu pääsi ottamani valokuvan kera lehden kanteen saakka!

Haastattelin Kaipaista Malmin uhanalaisella lentokentällä kesällä 2014 ja otimme juttua varten kuvia paahtavassa auringonpaisteessa lentokentällä opetuskäytössä olevien Cessnojen keskellä ja vierailimme lennonjohtotornissakin räpsäisemässä muutaman kuvan. Naisia liikennelentäjinä ei vielä ole suuria määriä, joten oli todella mielenkiintoista jutustella ihmisen kanssa, joka on uskaltanut lähteä tekemään unelmastaan totta.

Paivi Laajalahti

Päivi Laajalahti on freelance-toimittaja ja yksityisyrittäjä, josta piti isona tulla susitutkija. Sen sijaan hänestä kuoriutui kirjoitettujen sanojen kanssa työskentelyä rakastava leffa- ja digihörhö, joka on myynyt sielunsa matkailulle. Päivi työskentelee oman toiminimensä Asterionin kautta ja pilkkua viilaten kirjoittaa sujuvasti niin elokuvista, matkailusta kuin ilmailustakin -ja monista aiheista siltä väliltä. Kamerakin pysyy kädessä.