Kun vuosikaudet kirjoittaa juttuja pääasiallisesti elokuvista, on virkistävää päästä välillä tuulettamaan aivojaan kirjaimellisesti aivan erilaisen aiheen parissa. Tokihan olen viime vuosina kirjoitellut juttuja myös esimerkiksi matkailusta ja ilmailusta, mutta kun sain pyynnön suunnata kuvaavan toimittajan juttukeikalle Sipoossa sijaitsevalle taimitarhalle, ajattelin että onpas kivaa, tämähän on kuin pientä paluuta biologian pariin!
Olen valmistunut aikoinaan maisteriksi Jyväskylän yliopistolta pääaineenani ekologia ja ympäristönhoito. Päätettyäni suunnata tutkijauralta kokonaan muihin hommiin, en ole suoranaisesti työskennellyt biologian parissa pieniä Suomen luonnonsuojeluliiton nettihommissa ja Ympäristöministeriön viestinnässä viettämiäni pätkiä lukuunottamatta.
Heitin mustat nokialaiseni auton takakonttiin ja suuntasin kohti Sipoota. Aprillipäivänä taimitarhalla oli vielä lunta ja kahlatessani kumppareissani taimitarhan omistajan, metsänhoitaja Gunilla Holmbergin opastuksella, tunsin nostalgisen henkäyksen selkäpiissäni. Ihminen jotenkin turtuu naputellessaan tietokoneen äärellä päivät pitkät ja helposti irtautuu luonnosta. Pistäytyminen seuraamassa uuden kasvun alkua, kurkistamassa siihen käsillä hoidettavaan maailmaan, jossa pääosassa on multa ja päävärinä vihreän eri sävyt, oli rentouttava kokemus -huolimatta siitä, että kyseessä oli työkeikka ja vielä ensimmäinen tekemäni juttu Metsään-lehdelle.
Juttuni ”Taimen matka tarhalta metsään” on nyt kuvineen luettavissa Metsään-lehdestä >
