Haastatteluiden tekeminen on mielenkiintoista vaihtelua arkeen

Pääasiallisesti vietän työpäivää istumalla kotona kirjoittamassa uutisia, arvosteluita, blogikirjoituksia… milloin mitäkin. Mutta puurtamassa siis yksin omissa oloissani ilman ketään, kenen kanssa vaihtaa ajatuksia päivän mittaan.

Siksipä onkin välillä ihana saada arkipäiväänsä vaihtelua ja päästä tekemään vaikkapa haastattelua! Haastatellessa tapaa hirmuisen mielenkiintoisia persoonia, saa kuulla heidän elämästään ja kokemuksistaan, ja tuntee sen myötä itsekin eläneensä hieman enemmän.

Kirjoittelin aiemminkin, kuinka varmasti meistä jokaisella on jokin mielenkiintoinen tarina kerrottavanaan. Ihmiset nyt vain ovat lähtökohtaisesti kiinnostavia otuksia!

Aloin kirjoittaa elokuvajuttuja, uutisia ja elokuva-arvosteluita Otavamedia Oy:n omistamaan Muropakettiin syksyllä 2017. Yhteistyöstä on kasvanut vuoden aikana keskeisimpiä asiakkuuksiani.

Syksyllä 2018 pääsin tekemään Muropakettiin myös haastatteluita. Kävin haastattelemassa Night Visions -elokuvafestivaaleilla vieraillutta toimintaelokuvien legendaa Sam Firstenbergiä ja pistäydyin päiväseltään Saksan Stuttgartissa seuraamassa Iron Sky The Coming Race -elokuvan tuotantoa ja jututin samalla ohjaaja Timo Vuorensolaa sekä tuottaja Tero Kaukomaata. Joulukuun alussa pääsin puolestani mukaan Berliinissä järjestettyyn Bumblebee-elokuvan pressitapahtumaan, jossa haastattelin elokuvan pääosassa nähtäviä näyttelijöitä Hailee Steinfeldia ja John Cenaa sekä ohjaaja Travis Knightia.

Haastateltavien mielenkiintoisia juttuja kuunnellessa saa aina itselleenkin uudenlaista energiaa tavalliseen arkeen!

Helinä Laajalahti

Helinä Laajalahti on freelance-toimittaja, tekstityöläinen ja yksinyrittäjä, leffanörtti ja maailmanmatkaaja, joka ei keski-ikäisenäkään malta kasvaa aikuiseksi.