Avioero ei ole yksinyrittäjän ystävä

Yrittäjyys ja etenkin yksinyrittäjyys ovat vahvasti nykypäivää, vaikka Suomen yhteiskunnassa päätöksenteko edelleen usein toimiikin perinteisen työnantaja-työntekijä -ajattelun kautta. Suomen Yrittäjien mukaan Suomessa on jo noin 180 000 yksinyrittäjää tai itsensätyöllistäjää. Heidän turvaverkkonsa ovat kuitenkin hatarat.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun muutin erilleen aviomiehestäni. Olimme olleet naimisissa lähes 20 vuotta ja olin ollut hänen kanssaan koko aikuisikäni. Ero oli valtava kriisi kaikella tapaa, eikä vähiten siksi, että olen yksinyrittäjä.

Perustin yritykseni vuonna 2012 ja ryhdyin kokopäiväiseksi yrittäjäksi keväällä 2013. Olin tehnyt toimittajan hommia sivutoimisesti jo vuosikausia ja haave päätoimiseksi freelanceriksi ryhtymisestä oli kytenyt mielessäni pitkään. En vain ollut uskaltanut heittäytyä yrittäjyyteen, sillä onhan yrittäjän elämässä vapautensa lisäksi valtava vastuu.

Sitten elämässäni tuli vastaan tilanne, missä päätoimiseksi yrittäjäksi ryhtyminen sujui luontevasti. Minulle oli kertynyt asiakkaita, joilta sivutoimisesti saamani laskutus alkoi olla varsin mukavaa ja joiden kanssa yhteistyötä oli mahdollista jopa laajentaa.

Lisäksi olin naimisissa ja aviomieheni vakaassa työpaikassa, mikä antoi henkisen turvaverkon sille mahdollisuudelle, että yrittäjyydessä menisikin jokin vikaan.

Kaikki tuntui loksahtavan paikoilleen. Töitä riitti yrittäjänäkin vaikka tulot palkkatöiden ajoista hieman laskivatkin.

Yrittäjä kokee vapauden lisäksi vastuun omissa nahoissaan.

Sitten sain selville, että miehelläni oli toinen nainen. Elämäni rakennuspalikat romahtivat ja kohtalo vetäisi avioeron myötä kipakasti maton jalkojen alta.

Jouduin miettimään uusiksi kaiken sen, mihin olin aikuisikäni aikana kasvanut ja oppinut. Hätä omasta pärjäämisestä ja selviämisestä oli valtava. Miten saisin yksinyrittäjän tuloilla maksettua asumiseni ja elämiseni? Miten kouluikäinen tyttäreni pärjäisi ja miten saisin omassa tuskassani autettua häntä? Miten yksinkertaisesti osaisin elää yksin?

Huolet kasaantuivat ahdistukseksi, ahdistus masennukseksi, masennus lähes työkyvyttömyydeksi.

Ajatukset pyörivät yksinäisyyden, hylätyksi jäämisen ja epävarman tulevaisuuden ympärillä. Aamuisin sängystä nouseminen oli lähes mahdotonta, töitä sain tehtyä vain pakolliset lupaamani, mutta uusien ideoiden tuottaminen tulevaisuutta varten hyytyi usein lohduttomaksi itkuksi ja tuskaksi.

Sain rytmihäiriöitä ja vatsani oli yhtä sekaisin kuin mieleni. Kotoa käsin töitä tekevänä tekstityöläisenä jumitin itsekseni kotiin päiväkausiksi.

Yksinyrittäjä jää kriisin keskelle helposti aivan yksin.

Palkkatyöläinen olisi tässä tilanteessa mennyt työterveyslääkärille ja saanut sairaslomaa. Yksinyrittäjän ei auttanut muuta kuin rämpiä päivästä toiseen eteenpäin, koska lomalle ei kertakaikkiaan ollut varaa siinä taloudellisessa tilanteessa jäädä.

Tuntui että kaikki piti opetella uusiksi: nukkuminen, herääminen, syöminen, yksinkertaisesti oleminen yksin kaiken aikaa, koska yksinyrittäjällä ei ole ympärillään edes työyhteisöä. Opetella keski-ikäisenä elämään sinkkuelämää ensimmäistä kertaa elämässään.

Etsiä jopa oma kaveripiirikin uudestaan ympyröiden mennessä erosta sekaisin esimerkiksi monien sukulaisten osalta. Elämän turvaverkko repeytyi sen osalta pahasti.

Ja siinä samalla tsempata yrittäjänä.

Jaksaa tehdä tarpeeksi töitä, että saa asunnon maksettua ja ruokaa pöytään, sanoa asiakkaille kyllä kun olisi tehnyt mieli sanoa ei ja painua peiton alle ja jäädä sinne ikuisiksi ajoiksi.

Avun pyytäminen voi itsenäiselle ihmiselle olla kriisitilanteessakin vaikeaa.

Aika parantaa haavat, sanotaan. Yksinyrittäjällä se aika on kuitenkin kortilla. Ei voi jäädä nuolemaan haavojaan pitkäksi aikaa vaan on pakko nousta ja nilkuttaa eteenpäin.

Kolme vuotta on nyt kulunut ja huomaan edelleenkin olevani tässä.

Elossa, laskut maksaneena ja työt tehneenä. En edelleenkään tunne olevani kokonainen ihminen, mutta tietyllä tapaa olen jo vahvempi. Enää herääminen ei ole joka-aamuista tuskaa ja työnteko pakkopullaa. Olen alkanut taas luottaa itseeni ja osaamiseeni, jopa enemmän kuin ennen.

Olen ihmisenä vahvempi. Yksin ja ajoittain yksinäinen, mutta siinä roolissani vahvempi.

En edelleenkään tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja miten pitkään yksinyrittäjyyttä tässä muodossaan kestää. Olen käynyt elämässäni läpi sellaisen mylleryksen, että ei paremmasta väliä. Toivon nyt vain että seuraava myllerrys antaa hetkisen odottaa tuloaan, sillä toipuminen kestää.

Elämän myllerrykset kun eivät ole yksinyrittäjän ystäviä.

Menneisyys heittää aina varjonsa.

Jutussa näkyvät Australiassa ja Etelä-Amerikassa otetut koirokuvat ovat omiani. Yläkuva on otettu Malmilla järjestetyssä lentonäytöksessä muutama vuosi sitten.

Haastatteluiden tekeminen on mielenkiintoista vaihtelua arkeen

Pääasiallisesti vietän työpäivää istumalla kotona kirjoittamassa uutisia, arvosteluita, blogikirjoituksia… milloin mitäkin. Mutta puurtamassa siis yksin omissa oloissani ilman ketään, kenen kanssa vaihtaa ajatuksia päivän mittaan.

Siksipä onkin välillä ihana saada arkipäiväänsä vaihtelua ja päästä tekemään vaikkapa haastattelua! Haastatellessa tapaa hirmuisen mielenkiintoisia persoonia, saa kuulla heidän elämästään ja kokemuksistaan, ja tuntee sen myötä itsekin eläneensä hieman enemmän.

Kirjoittelin aiemminkin, kuinka varmasti meistä jokaisella on jokin mielenkiintoinen tarina kerrottavanaan. Ihmiset nyt vain ovat lähtökohtaisesti kiinnostavia otuksia!

Aloin kirjoittaa elokuvajuttuja, uutisia ja elokuva-arvosteluita Otavamedia Oy:n omistamaan Muropakettiin syksyllä 2017. Yhteistyöstä on kasvanut vuoden aikana keskeisimpiä asiakkuuksiani.

Syksyllä 2018 pääsin tekemään Muropakettiin myös haastatteluita. Kävin haastattelemassa Night Visions -elokuvafestivaaleilla vieraillutta toimintaelokuvien legendaa Sam Firstenbergiä ja pistäydyin päiväseltään Saksan Stuttgartissa seuraamassa Iron Sky The Coming Race -elokuvan tuotantoa ja jututin samalla ohjaaja Timo Vuorensolaa sekä tuottaja Tero Kaukomaata. Joulukuun alussa pääsin puolestani mukaan Berliinissä järjestettyyn Bumblebee-elokuvan pressitapahtumaan, jossa haastattelin elokuvan pääosassa nähtäviä näyttelijöitä Hailee Steinfeldia ja John Cenaa sekä ohjaaja Travis Knightia.

Haastateltavien mielenkiintoisia juttuja kuunnellessa saa aina itselleenkin uudenlaista energiaa tavalliseen arkeen!

Kevät Discshopin elokuvakerholehden tuottajana

Kun nykyisin lähes kaikki julkaistaan digitaalisessa muodossa, on viehättävää silloin tällöin nähdä kättensä jälkeä myös ihan fyysisessä muodossa. Olinkin alkutalvella 2016 erityisen innoissani, kun sain pitkäaikaiselta asiakkaaltani Discshop.fi:ltä toimeksiannon toimia heidän vuonna 2017 lanseerattavan elokuvakerhonsa kerholehden tuottajana.

Discshop Filmclub jatkoi vuoden 2016 lopussa toimintansa lopettaneen Home Entertainmentin leffakerhon jalanjäljissä, ja pyrkii vastaamaan elokuvaharrastajien hätähuutoon suomalaisen elokuvakerhon puolesta. Kerho aloitti toimintansa tammikuussa 2017 ja alkoi julkaista painettua ja jäsenille postissa lähetettävää kerholehteä, jonka sivuilla esitellään kerhon kuukauden elokuvat.

Hommaa ei kuitenkaan jätetty pelkkiin esittelyihin. Mukana on myös muuta toimitettua, elokuvallista sisältöä kuten kuukausittainen ”Kuukauden stara”.

Toimin Discshop Filmclubin kerholehden tuottajana kaikkiaan kahdeksan numeron ajan. Käytännössä tein kaiken toimituksellisen ja sisällöllisen suunnittelun ja työn lehden leiskaamista lukuunottamatta (siitä huolehtivat lehden painatuksen hoitavan PopMedian AD:t).

Olen kirjoittanut elokuvista pitkään – urani sillä rintamalla alkoi Episodiin kesällä 2004 kirjoittamastani Harry Potter -spesiaalista. Haaveenani on ollut jo pitkään päästä hoitamaan joskus lehden päätoimittajan tai tuottajan tehtäviä, ja nyt pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan sitä myös painetun lehden parissa. Hurjan mielenkiintoista!

Digitaalisuus on tietenkin tätä päivää, mutta yhä siltikin fyysisen lehden käsissään pitäminen aiheuttaa toimittajalle lämpimän olon sydänalaan 🙂

Matkailuartikkeleita Napsuun

Napsu.fi on suomalainen matkailusivusto, josta voi hakea valmismatkoja, äkkilähtöjä, lentoja sekä hotelleja. Samalla sivusto tarjoaa tietoa kohteista, matkavinkkejä, kuvia ja kokemuksia maailmalta. Sivustolla käy viikottain reilut 100 000 uniikkia kävijää.

Aloitimme helmikuussa 2016 Napsun kanssa yhteistyön, missä tuotan sivustolle matkailuaiheisia artikkeleita vierailemistani kohteista, maista ja kaupungeista sekä jaan myös muita yleisesti matkailuun liittyviä vinkkejä.

Ensimmäinen Napsulle tekemäni artikkelini käsitteli Rodosta, missä lomailimme perheen kesken syksyllä 2015. Toisessa jaoin vinkkejä Hongkongista, missä vierailimme reilu vuosi sitten osana toista maailmanympärimatkaamme. Kolmannessa jutussa päästiin puolestaan paljon lähemmäs, nykyiseen kotikaupunkiini Helsinkiin. Kotikaupungistaan kirjoittamisen aloittaminen oli näistä kolmesta itse asiassa haastavinta. Asuessaan tietyssä paikassa sen nähtävyyksiä ei osaa aina ajatella nähtävyyksinä ulkopaikkakuntalaisen silmin. Mutta kun jutussa alkuun pääsi, niin loppua ei meinannut tullakaan! Jännittävää välillä katsella omaa kotikaupunkiaankin vähän erilaisesta näkökulmasta.

napsu

Tulevien artikkeleiden listalla on paljon mielenkiintoisia kohteita ja odotan innolla pääseväni niiden pariin! Liian harvoin tulee palattua matkailumuistoihinsa reissun jälkeen, minkä vuoksi tällainen kirjoitustyö on erittäin tervetullut tehtävä senkin puolesta. Sitä joutuu kaivelemaan muistinsa sopukoita ihan eri tavoin, tulee käytyä läpi reissukuvia muistojen virkistämiseksi ja samalla elettyä uudelleen niitä ihania hetkiä, mitä matkailu tarjoaa.

Matkakuumettahan se tietenkin lisää, etenkin jos on tällainen seikkailijaluonne, joka haluaa nähdä ja kokea uusia asioita ympäri maailman. Suunnitelmia taas on tuleviksi reissuiksi paljonkin, mutta konkreettisia lentovarauksia ei ole vielä tehty. Kesälle 2016 suunniteltu Skotlannin viskiseutuja ja elokuvien kuvauskohteita kiertävä turnee on kuitenkin jo niin pitkälle mietitty, että päivämäärien lukkoon lyönti on enää jäljellä. Savuisen single maltin ystävälle, joka rakastaa karuja Skotlannin maisemia esimerkiksi tv-sarjassa Outlander, ajatus uudesta reissusta noille upeille seuduille saa aikaan suorastaan ylimääräisiä sydämentykytyksiä.

Elokuvafestareiden aikaa

Alkusyksy on pääkaupunkiseudulla elokuvafestivaalien aikaa, sillä elokuussa vietetään Tapiolassa Espoo Cinéä ja syyskuun puolella vuorossa on puolestaan Helsingissä järjestettävä Rakkautta & Anarkiaa. Elokuvien ystäville leffafestarit ovat todellinen aarreaitta, jossa pääsee usein näkemään myös sellaisia elokuvia, mitkä jäävät perinteisen Finnkino-levityksen ulkopuolelle.

Leffafestareiden sijoittumisesta alkusyksyyn johtuu, että elokuvalehtiä varten niiden ohjelmistoa pitää käydä läpi pitkin kesää. Lehtien toimituksissa puolestaan laitetaan helposti ovet kiinni heinäkuun ajaksi ja juttujen tekoa varten hankitaan apua freelancereiltä. Niinpä olen yhtenä elokuvalehti Episodin pitkäaikaisimmista avustajista jo muutaman vuoden ajan auttanut tässä päätoimittajaa ja huolehtinut sekä Espoo Cinén että R&A:n juttujen kasaamisesta kesäaikaan.

Festarijuttujen kasaaminen on mielenkiintoista, sillä siinä pääsee aitiopaikalle kuulemaan heti tuoreeltaan, millaisia helmiä tuleville festareille onkaan tulossa. Ja parhaassa tapauksessa myös näkemään mielenkiintoisia elokuvia etukäteen.

Episodin festarijutut koostuvat introsta, mitä varten haastattelen festivaalin johtajaa ja/tai tiedottajaa, sekä varsinaisesta elokuva-arvostelujen osiosta, mikä kesäisin vaatii koordinointia festivaalin tiedotuksen ja muiden freelance-toimittajien välillä. Yksi ihminenhän ei mitenkään pystyisi hanskaamaan parinkymmenen festarielokuvan katselua ja niistä kirjoittamista, eikä se olisi lukijankaan kannalta kovin mielekästä, koska erilaiset näkökulmat jäisivät puuttumaan. Onneksi Episodillekin on vuosien varrella muodostunut tiivis porukka asiantuntevia elokuvatoimittajia ja -kriitikoita, jotka osallistuvat festarileffojen kahlailuun.

Maailman digitalisoitumisen myötä myös festarijuttujen koordinointi on helpottunut. Vielä parisen vuotta sitten kaikki toimittajille lainaan annettavat elokuvien screenerit olivat dvd-muodossa ja tämä tarkoitti sitä, että hain uusia levyjä festaritoimistolta, sovin muiden toimittajien kanssa tapaamisia milloin missäkin ja toimitin levyt katsottavaksi heille, keräsin lainalevyt hieman myöhemmin takaisin ja palautin festaritoimistolle, ja hain samalla uusia elokuvia uudelle kierrokselle. Logistiikan järjestäminen tarkoitti välillä melkoista suhaamista ympäriinsä. Nykyisin suuri osa screenereistä tulee nettilinkkeinä, jolloin logistiikka hoituu oman sähköpostin kautta. Näppärää.

Elokuvafestareiden kokoomajuttujen teko on mielenkiintoista vaihtelua, mutta kaikkein kiehtovinta on päästä haastattelemaan festivaaleille vieraaksi tulevia elokuvantekijöitä. Parisen vuotta sitten haastattelin australialaisen viinidokumentin Red Obsessionin tekijää Warwick Rossia, joka taustatutkimusta tehdessäni paljastui aloittaneen elokuvan teon yhdestä oman nuoruuteni suurimmasta suosikista, totaalisen hömpästä aussikomediasta Young Einstein (1988). Kun kerroin Rossille olevani kyseisen elokuvan ystävä, ohjaajan kasvoille levisi melkoinen hymy. Hän ei nimittäin uskonut, että kukaan enää edes muistaa koko elokuvaa, saatikka että uskaltaisi vielä tunnustaa pitävänsä siitä.

Vuosi sitten tein Episodille kolme R&A-haastattelua, joista jokainen inspiroi valtavasti. Ruotsalaisen Anna Odellin elokuva Luokkajuhla jo itsessään kosketti ja siksi ohjaajan omien näkemysten kuuleminen oli erittäin mielenkiintoista. Jimmy’s Hall -elokuvan vuoksi Helsingissä käynyttä Andrew Scottia olisi puolestaan mielellään voinut jututtaa myös maailmalla tuolloin juuri julkaistun Pride-elokuvan tiimoilta, mutta aikaa haastattelulle oli varattu rajallisesti. Sherlock -tv-sarjan Moriartyna tunnettu Scott suhtautui leppoisasti pieneen uteluun Moriartyn kohtalosta -eli käytännössä katsoen hän nauroi toimittajalle päin naamaa.

Vuosi sitten mielenkiintoisin oli kuitenkin tapaaminen Elämän tanssi -elokuvan pääosanesittäjän Brontis Jodorowskyn kanssa. Kulttiohjaaja Alejandro Jodorowskyn poika joutuu kovaan käsittelyyn isänsä elokuvassa ja hänen kertomuksensa isästään, tämän työskentelyfilosofiasta sekä yleensäkin työskentelystä oman isän ohjattavana oli käsittämättömän mielenkiintoista kuultavaa.

Muutamia näistä tekemistäni haastatteluista löytyy Episodin sivuilta (osa lyhennettyinä alkuperäisestä):

Jokaisella meistä on tarina kerrottavanaan

Toimittajan roolissa on jännittävää kurkistaa erilaisten ihmisten ulkopuolelle näkyvien kulissien taakse. Haastatteluita tehdessä pääsee tutustumaan kiinnostaviin ihmisiin, joita muuten ei välttämättä tulisi koskaan tavanneeksi ja kuulemaan mielenkiintoisia tarinoita ihmiselämästä.

Näiden haastatteluiden kautta sitä todella tajuaa, että meistä jokaisella on tarina kerrottavanaan. Ei kannata luulla, että kiinnostava elämä olisi vain rikkailla ja kuuluisilla, sillä uskomattoman kiehtova historia voi löytyä ihan tavallisen ihmisen takaa kun vain jaksaa kuunnella mitä ihmisellä on sanottavanaan.

Toimittajana uppoan helposti haastateltavan kertomaan tarinaan ja usein jääkin tunne, että tarinaa voisi kuunnella pidempäänkin. Minusta on toimittajana erityisen innostavaa saada avata näitä kuulemiani tarinoita artikkelin muotoon myös muille luettavaksi ja tutustuttavaksi.

Pääsin lokakuussa 2015 julkaistavan Ilmailu-lehden juttua varten haastattelemaan suomalaisen naisilmailun yli 80-vuotiasta pioneeria ja tunnin aikana pitkästä historiasta ehdimme raapaista vain pintaa. Näiden alansa ensimmäisten muisteloita on äärimmäisen mielenkiintoista pysähtyä kuuntelemaan, koska tarinoiden kautta pääsee itsekin kuin tekemään matkan vanhaan aikaan, aikaan jolloin esimerkiksi naisen asema oli erilainen kuin nykyisin. Jutustellessamme nousi esille asioita ja ihmisiä, joita olisi myös kiinnostavaa päästä jututtamaan, kuulemaan heidän muisteloitaan.

Mikä tarinoiden aarrearkku esimerkiksi meidän isovanhemmissamme piileekään! Olen usein harmitellut sitä, etteivät omat isovanhempani enää elä, sillä heidän tarinansa -edes osan siitä- olisin jollakin tavalla halunnut saada kerättyä talteen. Nyt nämä tarinat ovat enää vain muistojen hippusia sieltä täältä omassa ja vanhempieni muistojen aarrearkuissa.

Hetkellinen paluu digitoimistomaailmaan

Ennen ryhtymistäni päätoimiseksi yrittäjäksi työskentelin yli 10 vuotta erinäköisissä rooleissa digitaalisia/mobiilipalveluita tuottavissa (mainos)toimistoissa. Viimeisin tällainen päivätyöni oli toimia projektipäällikkönä digitoimisto White Sheepissa, joka nykyisin tunnetaan nimellä Isobar Finland toimiston liityttyä osaksi Dentsu Aegis Networkin omistamaa globaalia digitoimistoverkostoa.

Olen nyt kaksi vuotta työskennellyt päätoimisena yrittäjänä, pääasiallisesti kotoa töitä tekevänä freelance-toimittajana. Projektipäälliköintiä olen siis tehnyt enää oman yritykseni puitteissa ja manageerannut yritykseni ainoaa työntekijää -eli itseäni.

Se on suoraan sanottuna välillä hieman yksinäistä puuhaa. Juttukeikoille ei tule lähtöä joka päivä, ei edes joka viikko, eikä elokuvien pressinäytöksiinkään tarvitse ajella jokaisena päivänä. Niinpä aamuteet hörpätään siinä omassa työhuoneessa, oman koneen ääressä, usein tukka sekaisin ja unihiekat silmissä. Ja mielipiteitä vaihdellaan ihmisten kanssa pelkästään somessa. Sähköpostit kilahtelevat, mutta aito kontakti ihmisiin jää monena päivänä pelkästään oman perheen väliseksi ja muutaman sanasen voi aina vaihtaa kaupan kassan kanssa lounasta hakiessaan.

Reilu viikko sitten sain pyynnön tulla pariksi viikoksi auttamaan entisiä työkavereitani mainostoimistomaailmaan. Asiakasprojektit kun on hoidettava siitäkin huolimatta, että työntekijöiden lomat puskevat päälle. Pari työtuntia päivässä paisui nopeasti neljäksi, mutta yksinyrittäjälle tällainen on monella tapaa miellyttävää vaihtelua! Sitä pääsee näkemään muitakin ihmisiä oman perheensä lisäksi, saa vaivata päätään uudenlaisilla asioilla, hikoilla haastavien projektien ja mahdollisesti myös haastavien asiakkaiden kimpussa.

Kahden vuoden tauon jälkeen paluu ison firman kuvioihin hieman jännitti, mutta eivätpä asiat kovin isosti ole näköjään ennättäneet muuttua. Äkkiä nämä hommat taas hanskaa uudelleen. Kai tämä proikkarointi on vähän kuin polkupyörällä ajamista: kerran kun oppii… 🙂

Juttukeikalla taimitarhalla

Kun vuosikaudet kirjoittaa juttuja pääasiallisesti elokuvista, on virkistävää päästä välillä tuulettamaan aivojaan kirjaimellisesti aivan erilaisen aiheen parissa. Tokihan olen viime vuosina kirjoitellut juttuja myös esimerkiksi matkailusta ja ilmailusta, mutta kun sain pyynnön suunnata kuvaavan toimittajan juttukeikalle Sipoossa sijaitsevalle taimitarhalle, ajattelin että onpas kivaa, tämähän on kuin pientä paluuta biologian pariin!

Olen valmistunut aikoinaan maisteriksi Jyväskylän yliopistolta pääaineenani ekologia ja ympäristönhoito. Päätettyäni suunnata tutkijauralta kokonaan muihin hommiin, en ole suoranaisesti työskennellyt biologian parissa pieniä Suomen luonnonsuojeluliiton nettihommissa ja Ympäristöministeriön viestinnässä viettämiäni pätkiä lukuunottamatta.

Heitin mustat nokialaiseni auton takakonttiin ja suuntasin kohti Sipoota. Aprillipäivänä taimitarhalla oli vielä lunta ja kahlatessani kumppareissani taimitarhan omistajan, metsänhoitaja Gunilla Holmbergin opastuksella, tunsin nostalgisen henkäyksen selkäpiissäni. Ihminen jotenkin turtuu naputellessaan tietokoneen äärellä päivät pitkät ja helposti irtautuu luonnosta. Pistäytyminen seuraamassa uuden kasvun alkua, kurkistamassa siihen käsillä hoidettavaan maailmaan, jossa pääosassa on multa ja päävärinä vihreän eri sävyt, oli rentouttava kokemus -huolimatta siitä, että kyseessä oli työkeikka ja vielä ensimmäinen tekemäni juttu Metsään-lehdelle.

Juttuni ”Taimen matka tarhalta metsään” on nyt kuvineen luettavissa Metsään-lehdestä >

Kaksi juttua maailmalla lapsen kanssa matkaamisesta

Kun vapaana toimittajana suuntaa niinkin pitkälle matkalle kuin maailman ympäri, on ilahduttavaa saada kertoa kokemuksistaan myös muille. Kirjoitin aiheen tiimoilta aukeaman kokoisen, ensimmäisen artikkelini Iltalehteen, aiheena matkustaminen lapsen kanssa maailman ympäri aikuisen näkökulmasta. Juttu on luettavissa myös Iltalehden verkkosivulla. Juttu julkaistiin Iltalehdessä la 14.3.2015.

Paikallisessa Lauttasaari-lehdessä julkaistiin 20.3.2015 artikkelini maailmalta 8-vuotiaan tyttäremme näkökulmasta kirjoitettuna. Jutun voi lukea verkossa Lauttasaari-lehden verkkoversiosta >

Ilmailu-lehdessä jälleen kansikuvana asti

Tein viime kesänä Ilmailu-lehteen haastattelun lentoemännästä liikennelentäjäksi valmistuneesta Riika Kaipaisesta. Tuolloin ottamani kuva Riikasta päätyi lehden kansikuvaksi asti.

Uusimman Ilmailu-lehden (3/2015) ilmestyessä yllätyin, sillä kansikuvassa oli jälleen ottamani kuva! Lehden sisäsivuilla julkaistiin usean aukeaman mittainen reportaasini purjelennosta Uuden-Seelannin Omaramassa ja kansikuvana komeili Omaramassa opetuskäytössä olevasta Duo Discus -koneesta ottamani kuva.