Korona-ajan uusia tuulia

Koronapandemia iski rankalla kädellä monen yksinyrittäjän arkeen keväällä 2020. Niin myös minun. Matkailuala halvaantui aivan täysin ja sama lamaantuminen tuntui iskevän myös elokuva-alaan, joka on tänä vuonna kärvistellyt pahasti ja elokuvien ensi-illat siirtyneet jatkuvasti eteenpäin tulevaisuuteen.

Matkailuaiheisia artikkeleita ei siis enää tarvittu, eikä uusia elokuviakaan julkaistu. Leffapuolella tilanteesta johtuen uusia julkaisuja alettiin siirtää suoratoistoon ja suoraan digitaalisiksi vuokra- tai ostojulkaisuiksi, ja vaikka valkokankaat pysyivät pitkään kiinni, kirjoitettavaa kuitenkin pienen alkuhämmennyksen jälkeen alkoi taas löytyä.

Yksinyrittäjän tulot tippuivat kuitenkin hiljenemisen ja lisäksi myös palkkioleikkausten myötä loppukeväällä niin paljon, että pieni pelko pärjäämisestä alkoi hätyytellä hännän alla.

Rankat ajat vaativat kuitenkin joustavuutta ja uskallusta hypätä uuteen.

Niinpä kun pitkäaikainen tuttavani mediapuolelta, Antti Kivelä, kysyi alkusyksystä, kiinnostaisiko minua tulla auttelemaan heitä kuvaushommissa, vastaus löytyi helposti. Totta kai haluan oppia jotain uutta!

Antin yritys Traventum tarjoaa asiakkailleen muun muassa videotuotantoa ja tv-tasoista livevideon suoratoistoa, ja koronatilanteen myötä heidän kysyntänsä oli kasvanut. Monet aiemmin paikan päällä järjestetyt tapahtumat ja koulutukset olivat nyt siirtymässä webinaareiksi ja yksi lisäkuvaaja oli tarpeen.

Niinpä sain elokuun lopussa todellisen pikakurssin videostriimauksen ihmeelliseen maailmaan ja hetken päästä olinkin jo itsekseni kameran ja tietokoneen välissä hoitamassa kuvaa maailmalle.

Onneksi tekniset asiat ja kameratekniikka eivät ole täysin vieraita käsitteitä minullekaan. Mutta silti suoran lähetyksen hanskaaminen on aina jännittävää, sillä koskaan ei tiedä, mitä voi sattua. Pahin haaste on tietenkin se, että nettiyhteys syystä tai toisesta katkeaa, mutta muitakin pienempiä teknisiä vastuksia matkan varrelle aina ilmaantuu.

Kun nyt parisen kuukautta olen nököttänyt kameran takana, pienet haasteet hoituvat kuntoon jo lähes käden käänteessä. Hahmotan jo melkoisen hyvin, mikä piuha menee mihinkin ja mikä nappula vaikuttaa mihinkin. Kun päivä on pulkassa ja saa laittaa linjoille viimeisen planssin, jossa lukee “Kiitos osallistumisesta! Lähetys on päättynyt”, tulee onnistunut olo.

Kaikista koronan ja henkisten paineiden aiheuttamista haasteista huolimatta olen pystynyt astumaan mukavuusalueeni ulkopuolelle, oppimaan ja omaksumaan jotain uutta, ja vieläpä pärjäämään siinä – ja sellainen tunne tekee ihmiselle hyvää.

Forum iuvenes – Lakimiesuutiset #3/2015

Sisältöskaala laajenee jälleen, tällä kertaa työmarkkinoiden suuntaan!

Ensimmäinen kirjoittamani ja kuvaamani juttu Lakimiesliiton julkaisemassa Lakimiesuutiset -lehdessä (3/2015) koski nuorten juristien sijoittumista työelämään. Kävin keväällä osallistumassa nuorille juristeille suunnattuun Forum iuvenes -tapahtumaan ja siellä käydyn paneelikeskustelun sekä osallistujien haastattelun pohjalta syntyi artikkeli ”Työn sisältö ja työyhteisö palkkaa tärkeämpiä”.

Uudenlainen sisältöympäristö on toimittajalle usein aluksi haastava kohdattava, mutta pian se muuttuu inspiroivaksi. On kiehtovaa päästä tutkimaan uutta asiaa, tutustua itselle kokonaan uudenlaiseen alaan ja lopulta kirjoittaa artikkeli mielenkiintoisesta ja ajankohtaisesta aiheesta. Uuden aiheen parissa aivoja tulee tuuletettua oikein kunnolla, mikä taas synnyttää helpommin uusia ideoita ja ajatuksia myös tutumpien aiheiden pariin.

Nostan lisäksi hattua kaikille oikeustieteen pariin suunnanneille. Itsekin harkitsin alaa lukioikäisenä, mutta lainattuani pääsykoekirjat kirjastosta ja nähtyäni niiden paksuuden ja fontin pienuuden, tulin siihen tulokseen, että harkinnaksihan se saa jäädäkin 🙂

Juttukeikalla taimitarhalla

Kun vuosikaudet kirjoittaa juttuja pääasiallisesti elokuvista, on virkistävää päästä välillä tuulettamaan aivojaan kirjaimellisesti aivan erilaisen aiheen parissa. Tokihan olen viime vuosina kirjoitellut juttuja myös esimerkiksi matkailusta ja ilmailusta, mutta kun sain pyynnön suunnata kuvaavan toimittajan juttukeikalle Sipoossa sijaitsevalle taimitarhalle, ajattelin että onpas kivaa, tämähän on kuin pientä paluuta biologian pariin!

Olen valmistunut aikoinaan maisteriksi Jyväskylän yliopistolta pääaineenani ekologia ja ympäristönhoito. Päätettyäni suunnata tutkijauralta kokonaan muihin hommiin, en ole suoranaisesti työskennellyt biologian parissa pieniä Suomen luonnonsuojeluliiton nettihommissa ja Ympäristöministeriön viestinnässä viettämiäni pätkiä lukuunottamatta.

Heitin mustat nokialaiseni auton takakonttiin ja suuntasin kohti Sipoota. Aprillipäivänä taimitarhalla oli vielä lunta ja kahlatessani kumppareissani taimitarhan omistajan, metsänhoitaja Gunilla Holmbergin opastuksella, tunsin nostalgisen henkäyksen selkäpiissäni. Ihminen jotenkin turtuu naputellessaan tietokoneen äärellä päivät pitkät ja helposti irtautuu luonnosta. Pistäytyminen seuraamassa uuden kasvun alkua, kurkistamassa siihen käsillä hoidettavaan maailmaan, jossa pääosassa on multa ja päävärinä vihreän eri sävyt, oli rentouttava kokemus -huolimatta siitä, että kyseessä oli työkeikka ja vielä ensimmäinen tekemäni juttu Metsään-lehdelle.

Juttuni ”Taimen matka tarhalta metsään” on nyt kuvineen luettavissa Metsään-lehdestä >