Matkalla maailmalle!

Kun rakastaa matkailua, on erityisen ihanaa päästä välillä vähän pidemmälle reissulle. Tänä talvena suuntaamme koko perheen voimin kiertämään maailman ympäri – tiedossa on seitsemän viikkoa istumista lentokoneessa, vuokra-autossa, bussissa, junassa, kaikenlaisen pikaisen roskaruoan syömistä ja kaatumista iltaisin hotellin sänkyyn rättiväsyneenä päivän tutkimusmatkailusta. Mutta kyllä sitä odotetaan! On aivan mahtavaa päästä tutustumaan uusiin paikkoihin, nähdä muutamia tuttujakin kohteita ja ennen kaikkea, päästä hetkeksi pois arjen pyörityksestä.

Yksinyrittäjän päivät saattavat muodostua välillä yksinäiseksi, kun työt tehdään kotona. Jos tiedossa ei ole palaveria, pressinäytöstä tai muuta pakottavaa tarvetta poistua kotoa, ei välttämättä tule lähdettyä mihinkään. Neljä seinää alkavat jossain vaiheessa tuntua hieman ahdistavilta, varsinkin nyt pimeänä vuodenaikana, kun niin pienen hetken päivästä edes näkee ikkunasta ulos.

Pian kuitenkin lähdemme -minä, mieheni Mika ja tokaluokkalainen tyttäremme Tuisku. Voitte kuvitella, että hieman jännittää lähteä näin pitkälle matkalle lapsen kanssa. Teimme 10 vuotta sitten ensimmäisen kerran maailmanympärimatkan, Mika ja minä kahdestaan. Tuolloin kiersimme maapallon toiseen suuntaan ja aikaa reissuun oli varattuna kolme kuukautta. Nyt otamme kiinni viimeksi päivämäärärajan ylittäessämme menettämämme vuorokauden ja aloitamme kierroksemme idästä. Nyt myös matkasuunnitelmamme on lapsen takia maltillisempi  ja vietämme aavistuksen verran pidempiä aikoja yhdessä paikassa.

Matkasuunnitelmamme 2014:

Hong Kong (3 pv)

Australia:
-Melbourne (4 pv)
-Scenic Ocean Drive autolla Melbournesta Sydneyyn (3 pv). Yöpymiset: Lakes Entrance, Eden ja Ulladulla

Uusi-Seelanti (autoillen):
-Christchurch ja Akaroa (4 pv)
-Omarama (6 pv) – lentäjämieheni Mika osallistuu purjelentoleirille, Tuiskun kanssa kiertelemme sillä aikaa lähiseutuja Queenstowniin ja Glenorchyyn sekä Wanakaan päin
-Arthur’s Pass – Marlborough -välinen alue (3 pv)
-Marlborough’n viinialue (2 pv), vierailu mm. Vicarage Lanen viinitilalle
-Siirtyminen Pohjoissaarelle, Wellington
-Tongariro National Park (2 pv)
-Waitomon alue (2 pv)

Havaiji:
-Oahu (4 pv)
-Kauai (3 pv)
-Big Island (4 pv)

Ja viimeiset 4 pv Los Angelesissa ennen kotiin paluuta.

Freelance-toimittajana olen koko matkan ajan käytettävissä. Lisätietoja aikatauluista ja kohteista voi kysellä sähköpostilla (paivi (at) asterion.fi) tai puhelimitse +358 40 577 3566.

Mikäli kaipailet artikkelia tai muuta materiaalia jostakin matkamme varrelta tai haluat lisätietoja, ota ihmeessä yhteyttä!

Kansikuvajuttu Ilmailu-lehdessä

Uusimmassa Ilmailu-lehdessä (8/2014) julkaistiin tekemäni haastattelu lentoemännästä liikennelentäjäksi kouluttautuneesta Riika Kaipaisesta. Uusi ura -juttu pääsi ottamani valokuvan kera lehden kanteen saakka!

Haastattelin Kaipaista Malmin uhanalaisella lentokentällä kesällä 2014 ja otimme juttua varten kuvia paahtavassa auringonpaisteessa lentokentällä opetuskäytössä olevien Cessnojen keskellä ja vierailimme lennonjohtotornissakin räpsäisemässä muutaman kuvan. Naisia liikennelentäjinä ei vielä ole suuria määriä, joten oli todella mielenkiintoista jutustella ihmisen kanssa, joka on uskaltanut lähteä tekemään unelmastaan totta.

Ilmailu 2/2014: Purjekoneella Alppien aalloissa

Suomessa vuoristolento on maamme pinnanmuotojen vuoksi käytännössä silkka mahdottomuus ja päästäkseen kokeilemaan tuota suomalaisille hieman eksoottisempaa lajia pitää harrastajan suunnata Räyskälää kauemmaksi. Keski- ja Etelä-Euroopassa vuoristoja on riittämiin ja useissa maissa purjelentotoiminta erittäin vireää. Mahdollisuuksia harrastaa vuoristolentoa on siis tarjolla yllättävänkin helposti ja omatoimisesti.

Missä vuoristolentoa voi harrastaa?

Yksi suomalaisten suosima vuoristolentopaikka sijaitsee Espanjan Pyreneillä Jacassa, missä Suomen Urheiluilmailuopisto (SUIO) on järjestänyt leirejä jo kymmenkunta vuotta syksyisin ja keväisin. Jaca on ympäristöolosuhteiltaan ja konetiheydeltään varsin helppo paikka lentää ja lisäksi siellä on mukana suomalaiset opettajat ja kalusto. Jacassa ei järjestetty leiriä syksyllä 2013, joten vuoristolennosta kiinnostuneiden purjelentäjien oli etsittävä uusia alueita harrastuksensa ylläpitämiseen. Read More

Mikä on Asterion?

Asterion on tammikuussa 2012 perustettu yhden naisen yritys ja yhtä kuin minä, Helinä (Päivi) Laajalahti, toimittaja, tekstityöläinen ja pilkunviilaaja. Toiminimeni kautta tarjoan tekstityöläisen palveluita haastatteluista artikkeleihin ja uutisiin, sisällöntuotantoa, copywritingia, tekstien editointia ja esimerkiksi englanti-suomi -käännöksiä. Lue lisää >>

Toimitus

Asterion toimittaa tekstiä niin printtiin kuin digitaalisiinkin kanaviin. Artikkeleita, haastatteluita, kolumneja, blogikirjoituksia, elokuva-arvosteluita -monenlaiset aiheet luonnistuvat populaarikulttuurin ilmiöistä luonnontieteellisiin erikoisuuksiin, ilmailun kiemuroista yhteiskunnallisesti tärkeisiin teemoihin. Kynän lisäksi myös kamera pysyy toimittajan kädessä.

Read More