Asiakkaita

Nykyisiä asiakkaitani:

Mitä asiakkaani sanovat?

”Helinä on yksi huolellisimmista, täsmällisimmistä ja tunnollisimmista kirjoittajista, jonka kanssa olen saanut työskennellä. Kommunikointi hänen kanssaan on mutkatonta ja aina on kaikki mennyt muutenkin ongelmitta. Mikä sovitaan, se pitää. Helinän kynänjäljestä huomaa kokemuksen ja asiantuntemuksen tuoman varmuuden: hän osaa ilmaista itseään selkeästi ja perustellen, eikä sorru mutuiluun tai alleviivaamaan itseään käsiteltävän aiheen kustannuksella.”
-Tatu Junni, digituottaja, Muropaketti.com (Yhteistyössä vuodesta 2017)

”Päivi on avustanut elokuvalehti Episodia mitä moninaisimpien arvioiden ja artikkelien muodossa käytännössä yhtä kauan kuin lehti on ollut olemassa. Hän hallitsee harvinaisen taidon: aihetta rakastavan fanitytön innostuksen ja objektiivisen journalismin yhdistämisen.”
-Jouni Vikman, Episodin päätoimittaja, Pop Media Oy (Yhteistyössä vuodesta 2004)

”Media-avaimessa Päivi arvioi ohjausryhmän luoman kriteeristön pohjalta erityisesti nuorille suunnattuja tai heitä kiinnostavia elokuvia: millaisia roolimalleja, toimintamalleja, ajatusmalleja ne tarjoavat, ja minkä ikäiselle ne ovat omiaan. Päivi hallitsee kriittisen ajattelun, lukijan huomioimisen ja neutraalin ilmaisun. Lisäksi hän tuntee perusteellisesti elokuvakulttuuria. Päivillä on siis kaikki, mitä Media-avaimen arviointityössä voidaan toivoa.”
-Heli Metsätähti-Koistinen, tuottaja, Koulukino – Skolbio ry (Yhteistyössä vuodesta 2015)

”Päivin kanssa on helppoa ja mukavaa tehdä yhteistyötä. Työ hoituu sovitussa aikataulussa ja ammattitaidolla. Yhteydenpito on vaivatonta, ja juttuideoita pulppuaa ihanan oma-aloitteisesti. Päivi on loistava löytö!”
-Maria Heikkilä, sisältösuunnittelija, Napsu.fi (Yhteistyössä vuosina 2016-2020)

”Päivi on jo vuosia tuottanut meille laadukasta sisältöä niin verkkoon kuin painettuihin julkaisuihin ja ylläpitänyt sosiaalisen median kanavaamme. Yhteistyö on aina ollut vaivatonta ja hän on idearikkaana sisällöntuottajana onnistunut ylittämään toiveemme. Voimme turvallisin mielin keskittyä liiketoiminnan muihin osa-alueisiin kun Päivi kantaa oma-aloitteisesti vastuuta hänelle annetuista tehtävistä.”
-Matias Toukonen, Country & Marketing Manager, Discshop Alandia Oy (Yhteistyössä vuosina 2011-2021)

”Päivi on luotettava yhteistyökumppani, joka toimittaa briiffin mukaiset jutut ja kuvat aina aikataulussa.”
-Jenni Juntunen, sisältömuotoilija, Otavamedia OMA Oy (Yhteistyössä vuosina 2014-2017)

”Päivi on ideoinut ja tehnyt lehteemme sekä laajempia matkareportaaseja että matkablogeja. Hän on idearikas, tuottelias ja aikatauluissa pysyvä tekijä, jonka eläväiset jutut ovat saaneet kiitosta lukijoiltamme.”
-Jarkko Ambrusin, päätoimittaja, Iisalmen Sanomat (Yhteistyössä vuodesta 1990)

Lue muut suosittelut, kollegojen ja entisten yhteistyökumppaneiden kommentit LinkedInistä:

fi.linkedin.com/in/plaajalahti/


Olen työskennellyt (tai työskentelen ajoittain) myös heidän kanssaan:

  • Discshop.fi
  • Bridgehead Media
  • Otavamedia OMA Oy / Ilmailu, Lakimiesuutiset, Gasetti
  • IL Media / Iltalehti
  • Iisalmen Sanomat
  • A-lehdet / Mondo
  • A-lehdet Oy / Kotivinkki
  • Lauttasaari-lehti
  • Isobar Oy
  • Kevytilmailu Ry
  • Leakomatic Oy
  • Fordione Oy
  • Berggren Oy
  • Pyramid